Laura Save: Paljain jaloin

Paljain jaloin : romaani / Laura Save. WSOY, 2013. 380 s. ISBN: 978-951-0-39544-8 (sid.).

Esikoisteoksen Paljain jaloin kirjoittanut Laura Save (1983–2012) ehti kuolla ennen kuin sai tiedon kirjan julkaisemisesta. Romaaniksi muokattu teos perustuu päiväkirjamerkintöihin ja muistoihin. Se kertoo lääketieteen opiskelijan sairastumisesta harvinaiseen luusyöpään, osteosarkoomaan, ja taistelusta syöpää vastaan, joka osoittautuu viivytystaisteluksi väistämättömän edellä.

Kirja on raadollisen rehellinen sairautta kuvatessaan. Sytostaattihoitojen jälkeinen pahoinvointi, väsymys ja muut vaivat raportoidaan tarkasti. Voisin kuvitella, että kaikki eivät pysty tai halua tällaista tekstiä lukea. Pelkkää surkeutta ja kauheutta kirja ei suinkaan raportoi:

Kun on riittävän kamalaa pitkän aikaa, sellaista, ettei ymmärrys riitä siihen, että omassa nuoressa elämässä voitaisiin joskus keskustella jalan amputoimisesta, henkiinjäämisestä, kävelykyvyn menettämisestä, rintakehän avaamisesta jne., niin jossain pisteessä se alkaa naurattaa, ainakin minua.

Tekstiä lämmittää huumori, elämänhalu ja toivo, siitäkin huolimatta, että kertoja suhtautuu realistisesti selviämismahdollisuuksiinsa. Hän ei kuitenkaan menetä toivoaan, vaikka joutuukin taistelemaan myös toivottomuuden tunteita vastaan. Hän saa terapiaa, ja ilmeisesti myös kirjoittaminen auttaa käsittelemään lähestyvää kuolemaa. Omia hautajaisiaan ja omaa hautapaikkaansakin hän pääsee suunnittelemaan:

Harmi kun niihin vierustovereihin ei pääse tutustumaan ennalta. En haluaisi viettää iäisyyttäni missään huonossa seurassa!

Puolisonsa Sofian kanssa Laura on ehtinyt perustaa perheen ja saada Otso-pojan. Sairaus koettelee parisuhdetta rajusti, mutta suhde tuntuu kestävän näinkin vaikean koettelemuksen vaikka muuttaakin muotoaan. Erityisen lohdullista on lukea, miten paljon Laura saa tukea läheisistä ihmissuhteista, perheeltään, vanhemmiltaan ja ystäviltään. Hän tutustuu kohtalotoveri Katriin, ja tästä ystävyydestä tulee sairauden edetessä hänelle erityisen tärkeä. Sairaanakin Laura pyrkii viettämään mahdollisimman paljon aikaa läheistensä kanssa. Hän arvostaa ihmissuhteita ja lyhyempiäkin kohtaamisia, jotka antavat merkitystä elämälle. Ei se pituus vaan se laatu: lyhytkin elämä voi olla täysi, ja sairaudesta huolimatta se kannattaa elää loppuun asti.

Toni Morrison: Sula

Sula / Toni Morrison. New American Library, 1982. ISBN: 0-452-25333-0 (nid.).

Now Nel was one of them. One of the spiders whose only thought was the next rung of the web, who dangled in dark dry places suspended by their own spittle, more terrified of the free fall than the snake’s breath below.

Yhdysvaltalaisen Nobel-palkitun Toni Morrisonin romaani Sula ilmestyi vuonna 1973. Suomeksi se on julkaistu samannimisenä Seppo Loposen suomentamana vuonna 1995.

Sula sijoittuu ohiolaiseen Medallionin kaupunkiin, jonka kukkulalla, Pohja-nimisessä kaupunginosassa, asuvat mustat. Kertomus alkaa vuodesta 1919, jolloin Shadrack palaa sodasta kotikaupunkiinsa. Mieleltään haavoittunut Shadrack pelkää kuoleman tulevan omia aikojaan, ja päättää julistaa vuosittain itsemurhapäivän, johon murhat ja itsemurhat tulisi keskittää. Shadrack on karnevalistinen hahmo, mökissään yksin asuva erakko, joka on kuitenkin yhteisölle tärkeä.

Yhteisön kuvauksen lisäksi tarina kertoo Sulan ja Nelin ystävyydestä. Molemmat ovat yksinäisiä lapsia. Nel elää ylemmyydentuntoisen äitinsä hoivissa, Sula taas talossa, jota hallitsee yksijalkainen isoäiti Eva. Sulan äiti Hannah on jäänyt leskeksi mutta miehiä hänellä riittää, enimmäkseen tosin ystävättärien aviomiehiä. Lisäksi taloudessa asuu vakituisemmin tai väliaikaisemmin monia muitakin, kuten kolme poikaa, joille kaikille Eva on antanut nimen Dewey. Lopulta deweyt, niin erinäköisiä kuin ovatkin, sulautuvat kaikkien mielessä yhtenäiseksi deweyjoukoksi, josta yhtä poikaa ei erota toisesta.

Kun Sula palaa takaisin Pohjaan, tapahtuu asioita, joiden takia häntä aletaan pitää pahana. Yhteisö tarvitsee Sulan pahuutta yhdistääkseen voimansa yhteistä vihollista vastaan. He tarvitsevat Sulan pahuutta pysyäkseen itse hyvinä. Sula on omalla passiivisella tavallaan mustan naisen vapautumisen airut. Hän on jotakin aivan muuta kuin mustalta naiselta odotetaan: hän ei ole seksuaalisesti pidättyväinen eikä huolehdi muista ihmisistä vaan pelkästään itsestään. Kaikkein kauheinta ja inhottavinta yhteisön silmissä on kuitenkin se ajatus, että Sula harrastaisi seksiä myös valkoisten miesten kanssa.

Minuun Sula teki vaikutuksen. Se kokoaa yhteen mustien yhteisöllisyyden, naisen vapautumisen, ystävyyden, äidinrakkauden, hyvyyden ja pahuuden teemoja. Sen kerronta lähenee maagista realismia ja on aistivoimaista, kuvallista ja moneen suuntaan haarovaa. Sula ei ole pitkä kirja mutta se jää elämään mieleen.