Avainsana-arkisto: toipuminen

Siri Hustvedt: The summer without men

The summer without men / Siri Hustvedt. Sceptre 2011. 216 s. ISBN: 978-1-444-71052-6 (sid.).
 
Siri Hustvedtin uusin on jo tuoreeltaan ilmestynyt suomeksi nimellä Kesä ilman miehiä. Mia Fredricksen ei vietä kesäänsä kokonaan ilman miehiä, miehet eivät vain ole läsnä. Aviomies Boris on toisen naisen kanssa, mutta mielessä, seinän takana huutaa nuori isä Pete, Mr. Nobody lähettelee sähköpostia. Myös kuolleet läheiset, kuten isä ja Boriksen itsemurhan tehnyt veli Stefan, ovat ajatuksissa.
 
 Mian aviomies löytää työpaikaltaan nuoren ranskattaren ja haluaa pitää taukoa kolmikymmenvuotisesta avioliitosta. Pitkän avioliiton aikana Mia ja Boris ovat alkaneet sulautua yhdeksi: he huomaavat jo ajattelevansa samoja ajatuksia. Taukoaikeista kuultuaan Mia sekoaa ja viettää lyhyen aikaa psykiatrisessa hoidossa. Sen jälkeen Mia lähtee viettämään kesää entiseen kotikaupunkiinsa, jossa hänen äitinsä yhä asuu. Aluksi nukkuminen on hankalaa ja ajatukset pyörivät päässä.
 
Mia kutsuu äitiään ja tämän ystävättäriä viideksi joutseneksi; useampi heistä on jo yhdeksänkymppinen. Yhdellä joutsenista on salaisuus, jonka hän haluaa paljastaa jollekulle ennen kuolemaansa, ja Mia saa olla se joku. Mia ohjaa myös seitsemän teini-ikäisen tytön sanataideryhmää. Yksi ryhmän jäsenistä joutuu muiden hampaisiin. Mia on itsekin kokenut, kuinka julmia tuon ikäiset tytöt saattavat olla. Mian kesään kuuluvat kaikenikäiset naiset pikkuisesta Florasta pitkän elämän päätökseen tulevaan Abigailiin.
 
Kesä ilman miehiä ei ole samalla tavalla lukuromaani kuin vaikkapa Kaikki mitä rakastin. Lukuromaaniksi se on liian päiväkirjamainen ja pohdiskeleva, liian henkilökohtainen. Kertoja jopa puhuttelee lukijaa toistuvasti. Harvoin olen lukijana saanut näin lämmintä huomiota kuin Hustvedtin kertojalta:
 
But before I get to that, I want to tell you, Gentle Person out there, that if you are here with me now, on the page, I mean, if you have come to this paragraph, if you have not given up and sent me, Mia, flying across the room or even if you have, but you got to wondering whether something might not happen soon and picked me up again and are reading still, then I want to reach out for you and take your face in both my hands and cover you with kisses, kisses on your cheeks and chin and all over your forehead and one on the bridge of your (variously shaped) nose, because I am yours, all yours.
   I just wanted you to know.
 
Kesäkirjaksi tämä silti sopii hyvin. Lopussa Mia vaikuttaa niin tasapainoiselta, että on melkein vaikea uskoa hänen vähän aikaa sitten tarvinneen psykiatrista hoitoa. Ja miksi Mia ei toipuisi, tulisi toimeen niin ilman miestä kuin miehen kanssakin, onhan hänellä monia ihania naisia tukenaan: äiti, sisar, kaunis ja lahjakas tytär… Nykykirjallisuudessa taitaa olla jo virkistävän erilaista, ettei petetty vaimo etsi kostoksi nuorempaa miestä, vaan toipuu lukemisen ja kirjoittamisen, muistelun ja pohdintojen ja ennen kaikkea sukulais- ja ystävänaisten avulla. Pisteet siitä Siri Hustvedtille.
Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Englanninkielinen kirjallisuus

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

Nainen, jonka nimi on Nathalie / David Foenkinos ; suomentanut Pirjo Thorel. Gummerus 2011. 268 s. ISBN: 978-951-20-8248-3 (sid.). Alkuteos: La délicatesse, 2009.
 
Mistä tunnistat vakavasti otettavan kirjan tai elokuvan ennen kuin olet sen lukenut tai katsonut? Viittaako elokuvan kohdalla vakavasti otettavuuteen se, ettei kyseessä ole Hollywood-elokuva? Mikä kirjoissa olisi vastaava kriteeri?
 
Viime aikoina lukemani ranskalaiset kirjat ovat olleet kevyitä, liiankin kevyitä. Anna Gavaldan Karkumatka oli sinänsä taitavasti kirjoitettu, viehättävä pieni kirja, mutta minua se ei juuri liikuttanut suuntaan eikä toiseen. Valerie  Tong Cuongin Pariisissa, sattumalta oli lämminhenkinen kertomus sattumalta kohtaavista ihmisistä. Kirjassa kaikki on pienestä kiinni, elämä ja kuolema, kohtaaminen ja kohtaamatta jääminen. Todennäköisesti kirjasta tehdään vielä elokuva, ellei jo ole tehtykin.
 
Nainen, jonka nimi on Nathalie välttelee turhaa raskautta sekin. Onnellisesta avioliitosta leskeksi jäänyt hehkeä Nathalie arvelee, ettei löytäisi uutta miestä François’n jälkeen. Kuinka ollakaan, hän huomaa viihtyvänsä työtoverinsa Markuksen seurassa siitä huolimatta, ettei Markus ole erityisen komea ja kaiken huipuksi on ruotsalainen. Johtaja Charles on vuosikaudet ollut salaa ihastunut Nathalieen ja käyttänyt runsaasti työaikaa alaisestaan haaveiluun. Mutta Markuksen tultua kuvioihin koko firma tuntuu pysähtyvän supisemaan kahviautomaatin liepeillä.
 
Kirjaa lukiessani olen kuulevinani elokuvan mieskertojan äänen selittävän tapahtumia runsain sanakääntein. Elokuvana tämä ehkä toimisi paremmin. Nathalieta on verrattu Améliehen, sukulaissieluja ehkä ovatkin, mutta siinä missä Amélien sielukkuus välittyy katsojalle, Nathalien sielukkuus jää hieman paperiseksi. Kerronnan lomaan on siroteltu triviaa, syllogismeja, laulunsanoja ynnä muuta sekalaista, mitä pidettiin omaperäisenä ratkaisuna jollakin menneellä vuosikymmenellä.
 
Kirjan suomenkielinen nimi on kömpelö. Kirja sinänsä on kevyt ja elegantti. Tärkeintä miehessä on hyvä sydän, muuta ei tarvita; pääasia että nainen on ihana ja sensuelli. Herttaista. Tuorein menestysromaani Ranskasta on Katherine Pancolin Krototiilin keltaiset silmät. Varmuuden vuoksi jätän sen lukematta. Monet ovat silti pitäneet kaikista mainitsemistani ranskalaiskirjoista.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käännösproosa

Riitta Jalonen: Hyvää yötä Irma Noora

Hyvää yötä Irma Noora / Riitta Jalonen. Tammi 2010. 156 s. ISBN: 978-951-31-5518-6 (sid.)

Siipipuoli enkeli, rikkinäinen soittorasia jossa on salalokero, perhosenmuotoinen arpi rinnassa. Hyvää yötä Irma Noora on lastattu täyteen symboliikkaa, jonka keskellä on suunnistettava valppaana ettei eksy.

Noora on Irman tytär mutta täti Rebekan kasvattama. Irmalla oli näkijän lahja, joka periytyi Rebekalle ja Rebekan kuoltua Nooralle. Opettaja-Nooran elämässä tapahtuu kaksi suurta muutosta yhtä aikaa: ero Pietarista ja Rebekan kuolema. Rebekka on ollut Nooran elämässä hallitseva hahmo. Noora on elänyt näkijyyden keskellä ja varjossa, ja nyt hänen on päätettävä, mitä tekee äidinperinnöllään.

Noora on saanut nimensä Nukkekodin Noran mukaan, jostain vain mukaan on putkahtanut ylimääräinen O. Pietari häviää kuin tuhka tuuleen, mutta  Noora tuntuu ajautuvan epämääräisiin miessuhteisiin. Nooralle on tehty pahaa joskus kauan sitten, ja se paha on jättänyt jälkensä. Lopussa Noora saa soittorasian korjattuna takaisin – myös Nooran itsensä on mahdollista eheytyä, toipua.

Jotakin mystistä ja taianomaista on Jalosen tarinassa ja  kielessä, joka on havainnollista, täynnä painavia yksityiskohtia. Jos juonen päästä ei saa kiinni, jäävät aina lauseet, joiden kuvallisuudesta voi nauttia sellaisenaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Kosto : rakkaustarina / Joyce Carol Oates ; suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2010. 157 s. ISBN: 978-951-1-24729-6 (sid.).

Leskiäiti Teena Maguire raiskataan puistossa itsenäisyyspäivän yönä, ja hänen 12-vuotias tyttärensä Bethel joutuu todistamaan tapahtumaa. Raiskaajia on monta, ja Teena on vähällä päästä hengestään. Bethel tunnistaa monet raiskaajista, heidät saadaan kiinni. Mutta kaikki tuntevat heidät. He ovat joidenkin poikia, veljiä, naapureita, kavereita. Ehkä vika sittenkin oli Teenassa.

Oatesin romaani ei ole mikään hyvän mielen kirja. Se osoittaa tinkimättömän raadollisesti, miten karmea raiskauksen uhrin asema voi olla. Eikä tämä ole pelkkää fiktiota: Ruotsissa paljastui viime vuonna tapaus, jossa kyläyhteisö asettui puolustamaan 14-vuotiaan tytön raiskannutta poikaa. Raiskauksen uhria herjattiin mm. Facebookissa.

Kostossa oikeutta ei jaeta oikeussalissa, oikeuden saa vain ottamalla sen omiin käsiinsä. Ensimmäisenä rikospaikalle tullut poliisi John Dromoor on tähän valmis. Dromoorin sielu kuoli aavikolla Persianlahden sodassa, mutta hänelle jäi silti oikeudentunto. Hän ei kunnioita niinkään lakia vaan oikeutta. Vain Dromoorin omiin käsiinsä ottama oikeus pelastaa Bethelin.

Oatesin kertoja puhuttelee Betheliä, jolla riittää haastetta kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi tragedian ja kaupan päälle saadun halveksunnan varjossa. Uhrien lisäksi teksti avaa näkökulman myös Dromoorille ja raiskaajille. Näin ihmiset toimivat; tällainen maailma on. Oatesin otteen on tarkoituskin ravistella, herättää näkemään.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käännösproosa