Siri Hustvedt: The summer without men

The summer without men / Siri Hustvedt. Sceptre 2011. 216 s. ISBN: 978-1-444-71052-6 (sid.).

 

Siri Hustvedtin uusin on jo tuoreeltaan ilmestynyt suomeksi nimellä Kesä ilman miehiä. Mia Fredricksen ei vietä kesäänsä kokonaan ilman miehiä, miehet eivät vain ole läsnä. Aviomies Boris on toisen naisen kanssa, mutta mielessä, seinän takana huutaa nuori isä Pete, Mr. Nobody lähettelee sähköpostia. Myös kuolleet läheiset, kuten isä ja Boriksen itsemurhan tehnyt veli Stefan, ovat ajatuksissa.

 

 Mian aviomies löytää työpaikaltaan nuoren ranskattaren ja haluaa pitää taukoa kolmikymmenvuotisesta avioliitosta. Pitkän avioliiton aikana Mia ja Boris ovat alkaneet sulautua yhdeksi: he huomaavat jo ajattelevansa samoja ajatuksia. Taukoaikeista kuultuaan Mia sekoaa ja viettää lyhyen aikaa psykiatrisessa hoidossa. Sen jälkeen Mia lähtee viettämään kesää entiseen kotikaupunkiinsa, jossa hänen äitinsä yhä asuu. Aluksi nukkuminen on hankalaa ja ajatukset pyörivät päässä.

 

Mia kutsuu äitiään ja tämän ystävättäriä viideksi joutseneksi; useampi heistä on jo yhdeksänkymppinen. Yhdellä joutsenista on salaisuus, jonka hän haluaa paljastaa jollekulle ennen kuolemaansa, ja Mia saa olla se joku. Mia ohjaa myös seitsemän teini-ikäisen tytön sanataideryhmää. Yksi ryhmän jäsenistä joutuu muiden hampaisiin. Mia on itsekin kokenut, kuinka julmia tuon ikäiset tytöt saattavat olla. Mian kesään kuuluvat kaikenikäiset naiset pikkuisesta Florasta pitkän elämän päätökseen tulevaan Abigailiin.

 

Kesä ilman miehiä ei ole samalla tavalla lukuromaani kuin vaikkapa Kaikki mitä rakastin. Lukuromaaniksi se on liian päiväkirjamainen ja pohdiskeleva, liian henkilökohtainen. Kertoja jopa puhuttelee lukijaa toistuvasti. Harvoin olen lukijana saanut näin lämmintä huomiota kuin Hustvedtin kertojalta:

 

But before I get to that, I want to tell you, Gentle Person out there, that if you are here with me now, on the page, I mean, if you have come to this paragraph, if you have not given up and sent me, Mia, flying across the room or even if you have, but you got to wondering whether something might not happen soon and picked me up again and are reading still, then I want to reach out for you and take your face in both my hands and cover you with kisses, kisses on your cheeks and chin and all over your forehead and one on the bridge of your (variously shaped) nose, because I am yours, all yours.
   I just wanted you to know.

 

Kesäkirjaksi tämä silti sopii hyvin. Lopussa Mia vaikuttaa niin tasapainoiselta, että on melkein vaikea uskoa hänen vähän aikaa sitten tarvinneen psykiatrista hoitoa. Ja miksi Mia ei toipuisi, tulisi toimeen niin ilman miestä kuin miehen kanssakin, onhan hänellä monia ihania naisia tukenaan: äiti, sisar, kaunis ja lahjakas tytär… Nykykirjallisuudessa taitaa olla jo virkistävän erilaista, ettei petetty vaimo etsi kostoksi nuorempaa miestä, vaan toipuu lukemisen ja kirjoittamisen, muistelun ja pohdintojen ja ennen kaikkea sukulais- ja ystävänaisten avulla. Pisteet siitä Siri Hustvedtille.

Siri Hustvedt: The blindfold

The blindfold / Siri Hustvedt. Sceptre, 2008. 221 s. ISBN: 978-0-340-58123-0 (nid.).

Siri Hustvedt kuuluu 2000-luvun suosituimpiin käännöskirjailjoihin. Kaikki alkoi hänen ensimmäisenä suomennetusta kirjastaan Kaikki mitä rakastin, taiteilijapiireihin sijoittuvasta terävästä lukuromaanista. Sen jälkeen ilmestynyt Amerikkalainen elegia oli minulle henkilökohtaisesti pettymys: en päässyt kirjassa alkua pitemmälle. Varhaisemmasta tuotannosta suomennettu Lumous viehätti sekin, vaikkei noussut samalle tasolle kuin ensikosketukseni Hustvedtin tuotantoon.

Vuonna 1992 ilmestynyt The blindfold on Hustvedtin vielä suomentamaton esikoisromaani. Tämä kirja Otavan olisi kannattanut käännättää sen sijaan, että markkinoisi neuropsykiatriaa käsittelevää Vapiseva nainen -teosta romaanina.

The blindfold kertoo Iris Vegan -nimisestä opiskelijasta, joka on tullut New Yorkiin Columbian yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta. Alkuun teos muistuttaa novellikokoelmaa: ensimmäinen, toinen ja vielä kolmaskin kertomus tuntuvat erillisiltä. Neljäs osa vie sivumäärältään melkein puolet kirjasta. Neljäs osa myös sitoo yhteen aikaisemmat osat, paljastaa tapahtumien kronologian.

Romaanin ytimessä ovat ihmissuhteet ja oma identiteetti. Eräässä tarinassa Iris suostuu valokuvattavaksi, hän haluaa tulla katsotuksi ja nähdyksi. Mutta kuvaaja valitsee otoksistaan kaikkein kauheimman, sen jossa Iriksen ilme on tyhjä, jossa hän näyttää olevan vailla identiteettiä. Kaiken kukkuraksi kuvasta tuleekin alastonkuva, josta kaikki juoruavat. Kun antaa itsestään jotakin, sitä ei enää voi hallita, se jatkaa elämäänsä toisten hyvän- tai pahantahtoisuuden armoilla.

Toisessa tarinassa Iris antaa rakastajansa, naimisissa olevan professorin, sitoa silmänsä lahjaksi saamallaan huivilla. Tässäkin Iristä satutetaan. New Yorkissa jokainen tuntuu välittävän vain itsestään. Iris on sokean luottavainen, mutta pettyy kerran toisensa jälkeen. Hän ei kuitenkaan ole viaton enkeli, jota pahat ihmiset kolhivat. Hän tekee tuttavuutta myös oman pimeän puolensa kanssa, ja se pelottaa häntä kaikkein eniten.

The blindfold on kiehtova esikoinen. Sen maailma on mystinen, arvaamaton, ja pahuuskin antaa sille oman vivahteensa. Ihmisluonto on sellainen.