Laura Save: Paljain jaloin

Paljain jaloin : romaani / Laura Save. WSOY, 2013. 380 s. ISBN: 978-951-0-39544-8 (sid.).

Esikoisteoksen Paljain jaloin kirjoittanut Laura Save (1983–2012) ehti kuolla ennen kuin sai tiedon kirjan julkaisemisesta. Romaaniksi muokattu teos perustuu päiväkirjamerkintöihin ja muistoihin. Se kertoo lääketieteen opiskelijan sairastumisesta harvinaiseen luusyöpään, osteosarkoomaan, ja taistelusta syöpää vastaan, joka osoittautuu viivytystaisteluksi väistämättömän edellä.

Kirja on raadollisen rehellinen sairautta kuvatessaan. Sytostaattihoitojen jälkeinen pahoinvointi, väsymys ja muut vaivat raportoidaan tarkasti. Voisin kuvitella, että kaikki eivät pysty tai halua tällaista tekstiä lukea. Pelkkää surkeutta ja kauheutta kirja ei suinkaan raportoi:

Kun on riittävän kamalaa pitkän aikaa, sellaista, ettei ymmärrys riitä siihen, että omassa nuoressa elämässä voitaisiin joskus keskustella jalan amputoimisesta, henkiinjäämisestä, kävelykyvyn menettämisestä, rintakehän avaamisesta jne., niin jossain pisteessä se alkaa naurattaa, ainakin minua.

Tekstiä lämmittää huumori, elämänhalu ja toivo, siitäkin huolimatta, että kertoja suhtautuu realistisesti selviämismahdollisuuksiinsa. Hän ei kuitenkaan menetä toivoaan, vaikka joutuukin taistelemaan myös toivottomuuden tunteita vastaan. Hän saa terapiaa, ja ilmeisesti myös kirjoittaminen auttaa käsittelemään lähestyvää kuolemaa. Omia hautajaisiaan ja omaa hautapaikkaansakin hän pääsee suunnittelemaan:

Harmi kun niihin vierustovereihin ei pääse tutustumaan ennalta. En haluaisi viettää iäisyyttäni missään huonossa seurassa!

Puolisonsa Sofian kanssa Laura on ehtinyt perustaa perheen ja saada Otso-pojan. Sairaus koettelee parisuhdetta rajusti, mutta suhde tuntuu kestävän näinkin vaikean koettelemuksen vaikka muuttaakin muotoaan. Erityisen lohdullista on lukea, miten paljon Laura saa tukea läheisistä ihmissuhteista, perheeltään, vanhemmiltaan ja ystäviltään. Hän tutustuu kohtalotoveri Katriin, ja tästä ystävyydestä tulee sairauden edetessä hänelle erityisen tärkeä. Sairaanakin Laura pyrkii viettämään mahdollisimman paljon aikaa läheistensä kanssa. Hän arvostaa ihmissuhteita ja lyhyempiäkin kohtaamisia, jotka antavat merkitystä elämälle. Ei se pituus vaan se laatu: lyhytkin elämä voi olla täysi, ja sairaudesta huolimatta se kannattaa elää loppuun asti.