Avainsana-arkisto: perhesuhteet

Kate Atkinson: Case histories

Case histories : [a novel] / Kate Atkinson. Doubleday, 2004. 304 s. ISBN: 0-385-60799-7 (sid.).

Case histories on Kate Atkinsonin ensimmäinen Jackson Brodie -dekkari. Se ilmestyi alun perin vuonna 2004 ja suomeksi viime vuonna nimellä Ihan tavallisena päivänä. Brodie kakkonen (One good turn, 2006) ilmestyy pian suomeksi nimellä Kaikkein vähäpätöisin asia.

Päähenkilö Jackson on entinen sotilas ja poliisi, nykyinen yksityisetsivä. Karskin pinnan alla hänellä on hyvä sydän. Hän etsii yksinäisen vanhuksen kadonneita kissoja, tai ainakin käy kuuntelemassa tämän murheet, vaikkei nuuka muori maksa penniäkään. Monet hukassa olevat – tai heidän omaisensa – ottavat häneen yhteyttä.

Pääosa Jacksonin jutuista on vanhoja, ja Case histories siirtyykin ongelmitta aikatasolta toiseen. Pikkuisen Olivian katoaminen sattui vuonna 1970, mutta Olivian siskot ottavat Jacksoniin yhteyttä nyt, isänsä kuoltua. Varhaiset tapausselostukset ovat kirjan alussa, Jackson ja nykyaika tulevat mukaan vasta myöhemmin. Kaikki nuo vanhat tapaukset kuitenkin vaikuttavat yhä niiden ihmisten mielissä, joiden läheiset ovat kuolleet tai kadonneet.

Jacksonin omassakin lapsuudenperheessä on sattunut vastaavanlainen tapaus, joka yhä vaivaa Jacksonin mieltä. Tärkeimmäksi tehtäväkseen hän näkee oman pienen tyttärensä suojelemisen, vaikka tytär nykyisin asuukin toisen miehen luona.

Vauhtia tai vaarallisia tilanteita tästä ei puutu, mikä minusta aina hiukan verottaa kirjan uskottavuutta. Atkinson on kuitenkin taitava kirjoittaja, joka käyttää perinteisen dekkarin kaavaa, mutta samalla nousee sen yli. Atkinsonin henkilöhahmot ovat niin koskettavia ja uskottavia, ettei tämä ns. korkeakirjallisuudenkaan joukossa kalpene ollenkaan. 

She did love them, she really did. She just couldn’t feel it.
They weren’t bonded together, they were like molecules, molecules that couldn’t bond together into stable elements and instead bounced around like bingo balls. She should have done science, not spend all her time with her head in novels. Novels gave you a completely false idea about life, they told lies and they implied there were endings when in reality there were no endings, everything just went on and on and on.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Englanninkielinen kirjallisuus

Alison Bechdel: Hautuukoti

Hautuukoti : tragikoominen perheeni / Alison Bechdel ; suomentanut Taina Aarne. Like 2009. 238 s. ISBN: 978-952-01-0161-9 (sid.). Alkuteos: Fun home: a family tragicomic, 2006.
 
Luulin tarinan kertojaa ensin pojaksi, niin poikamaiselta hän alkusivuilla näyttää. Alison on kuitenkin tyttö, joka pitää poikamaisista asioista, aivan päinvastoin kuin isänsä, joka pitää naisellisista asioista. Isä sisustaa kartanoaan intohimoisesti. Lapset ovat hänelle ilmaista työvoimaa. Äiti pimputtaa pianoa ja harjoittelee näytelmärepliikkejä. Tässä perheessä ei iltapusuja jaella. Välit ovat etäiset, vanhemmat uppoutuvat omiin toimiinsa ja kokevat lapset enimmäkseen häiriönä. Kasvaessaan lapset ottavat heistä mallia.
 
Isä kuolee, jää rekan alle. Alison epäilee hänen tehneen sen tahallaan. Isän kuolema pysäyttää kaiken. Sen jälkeen kertomus etenee sisäänpäin sipulinkuorimistekniikalla: kerros kerrokselta paljastuu uusia salaisuuksia isästä ja isäsuhteesta.
 
Isä pitää vanhemmiltaan perimäänsä hautaustoimistoa, minkä lisäksi molemmat vanhemmat ovat kirjallisuudenopettajia. Kiinnostus kirjoihin ja homoseksuaalisuus yhdistävät isää ja tytärtä, ja niistä tytär yrittää punoa jonkinlaista sidettä heidän välilleen. Kovin hyvin hän ei siinä onnistu. Helpoimmin kommunikointi tuntuu sujuvan kirjeitse, ja lähdettyään opiskelemaan Alison on isän kanssa ahkerassa kirjeenvaihdossa.
 
Eniten kirjeissä puhutaan kirjallisuudesta, lukemisesta. Hautuukoti on tavattoman tekstuaalinen ja intertekstuaalinen teos vaikka onkin kuvateos. Piirrosjälki ei tuota suuria yllätyksiä, sen tehtävä tuntuu olevan lähinnä tekstin tukeminen. Kirjallisuutta ennestäänkin tunteva lukija saanee albumista eniten irti.
 
Sukupolviero tai elämäntapavalinta – Alison on julkilesbo joka hakeutuu muiden seksuaalivähemmistöön kuuluvien seuraan. Isän homous taas on synkkä salaisuus, jota ei saa ulkopuolisille paljastaa. Salailu ehkä osaltaan johtaa traagisiin seurauksiin.
 
Hänen häpeänsä oli asettunut talomme joka sopukkaan yhtä näkymättömästi kuin ikääntyvän mahongin myskinen tuoksu.
 
Sanotaan, että lapsi rakastaa vanhempaansa, olipa vanhempi kuinka kelvoton tahansa. Alisonkin tuntuu ymmärtävän isänsä tragediaa. Isänsä virheistä huolimatta hän jaksaa toivoa isän rakkautta. Kaikesta huolimatta isä antoi hänelle siivet kuten Daidalos Ikarokselle.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Sarjakuvat

Essi Kummu: Karhun kuolema

Karhun kuolema / Essi Kummu. Tammi 2010. 212 s. ISBN: 978-951-31-5579-7 (sid.).

Suomalaisessa kansanperinteessä karhulla ja ihmisellä on ollut erityinen suhde. Karhunpeijaiset noudattelivat häämenoja, ja niissä karhu sai nuoren morsiamen tai sulhasen juhlaväen joukosta. Karhun kuolemassa Essi Kummu kirjoittaa karhumyytin lähimenneisyyteen Stensby-nimiseen  kylään Suomen ja Ruotsin rajalle.

Mumma kuolee muttei silti jätä perhettään. Mumman tyttäret, vanhempi Fanny ja nuorempi Stella, yrittävät selviytyä ja sopeutua elämään kylässä. Kumpikin on kaivannut jotakin muuta, pois kylästä, kyläläisten odotusten ulottumattomiin. Fannyn poika Alex on lähtenyt, muttei kuitenkaan ole löytänyt onneaan tai edes paikkaansa maailmalta.

Elävimmillään kirjan henkilökuvaus on Fannyn kohdalla. Fannyn romuluinen ulkomuoto, hänen tapansa puhua, karhea epäsosiaalisuus, kuvaan sopimattomuus. Fanny tulee kuvattua tarkoin vedoin. Vaikka Fanny kaipaa Alexia luokseen maailmalta, hän ei kykene tätä kohtaamaan.

Kuin poika ei olisi koskaan edes tullut. Alexista ei jää huoneisiin edes tuoksua, jäikö viime kerralla kun kävi, sitä Fanny ei enää muista kun oli mumma siinä haisemassa ja vinkumassa, nyt poika on äänetön ja hajuton ja puhuu mitä puhuu. Fanny kaipaa Alexia joka juuri nyt istuu juuri tuossa ja on jotakin mieltä ja syö.

Stellan sopeutumattomuus on toisenlaista. Hänellä on parantajan lahjoja, ja se on ainoa syy, miksi kyläläiset sietävät häntä. Stella kaipaa metsään, karhun luokse. Eräänä iltana karhu tulee Stellan mökkiin ja asettuu nukkumaan hänen sänkyynsä. Kyläläisillä on oma mielipiteensä Stellan ja karhun suhteesta: se ei kerta kaikkiaan käy päinsä. Tapahtumat ajavat sekä Fannyn että Stellan pois kylästä, mutta täysin eri suuntiin. Löytävätkö he onnensa tai oman paikkansa, se ei selviä. Varmaa on vain, ettei entiseen voi jäädä.

Sudenmorsiamen veroiseksi helmeksi kertomus karhun morsiamesta ei nouse, mutta Kummun romaani on silti pätevä kuvaus erilaisuudesta, kohtaamattomuudesta ja pienen kyläyhteisön ankeasta ahdistavuudesta. Luonto, mystiikka ja selittämätön ovat Stellalle tärkeitä, kyläläisille ne merkitsevät hallitsematonta uhkaa, joka on tuhottava. Normeihin sopeutuminen ei ole oikea ratkaisu, ei tässä kirjassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Riikka Pulkkinen: Totta

Totta / Riikka Pulkkinen. Otava 2010. 332 s. ISBN: 978-951-1-22965-0 (sid.).

Elsalla on syöpä, hän tekee kuolemaa. Hän on tunnettu psykologi ja tutkija, matkustanut ympäri maailmaa. Hän on ollut pitkään naimisissa Martin, kuvataiteilijan, kanssa. Elsa palaa kotiin loppuajoiksi. Häntä hoitavat tytär Eleonoora (Ella) ja tyttärentyttäret Anna ja Maria.

Annan hoitovuorolla Elsa ja Anna avaavat viinipullon ja pukeutuvat mekkoihin Elsan kaapista. Tietämättään Anna valitsee mekon, jonka Elsa antoi Eevalle silloin alussa. Eeva oli 23-vuotias opiskelija, kun tuli hoitamaan Ellaa. Ellan synnyttyä Elsan kohtu repesi, ja Elsa omistautui työlleen. Eevaa tarvittiin Elsan työmatkojen ajaksi. Elsa kertoo Annalle Eevasta. Myöhemmin Anna alkaa täydentää Eevan tarinaa. Se on samalla Annan tarina, jota Anna ei ole kertonut kenellekään.

1960-luvulle sijoittuvan Eevan tarinan taustalla tapahtuu: tulee pilleriä ja yhteiskunnallista liikehdintää. Eeva pysyy kuhmolaistyttönä. Hän on aktiivisen Kertun kämppis, mutta hänelle tärkeää on vain rakkaus. Muulla ei ole niin väliä. Kun Elsa on poissa, Eevalla on perhe. Toisen miestä voi rakastaa kuin omaansa. Toisen lasta voi rakastaa kuin omaansa. Voiko rakkaus olla väärin?

Riikka Pulkkinen on hyvällä tavalla perinteinen tarinankertoja. Vaikka monet nuoret naiskirjailijat keskittyvät kuvaamaan nuoren naisen kokemuksia, Pulkkinen on rohjennut sovittautua eri-ikäisten ihmisten nahkoihin, ja hän tekee sen hyvin. Pulkkisella on taito näyttää ihmiselämän kipupisteiden draama ja jättää siinä piilevä moraliteetti lukijan oman arvion varaan. Tämä näkyi jo vuonna 2006 ilmestyneessä Rajassa, ja aivan yhtä kirkkaasti Finlandia-ehdokkaana olleessa (ja monen voittajaksi arvailemassa) Totta-romaanissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa