Junichiro Tanizaki: Avain

Avain / Junichiro Tanizaki. Suomentanut Tuomas Anhava. 139 s. ISBN 951-30-5812-3 (sid.). 4. p. Tammi, 1987.

Avain ei ole aivan tuoretta kirjallisuutta, se ilmestyi alun perin vuonna 1956. Tuomas Anhava on suomentanut teoksen Howard Hibbettin englanninnoksen pohjalta. Selvästikään kirjailija Jun’ichirō Tanizaki ei ole itse saanut ankaraa kiotolaiskasvatusta kuten kirjan vaimo, tai sitten miehen ei tarvitse sellaisesta välittää. Kirjan aiheena nimittäin ovat keski-ikäisen pariskunnan aviolliset ongelmat, tarkemmin sanoen seksuaaliset mieltymykset.

Tarina koostuu miehen ja vaimon tahoillaan salaa tekemistä päiväkirjamerkinnöistä. Mies alkaa pitää päiväkirjaa aiheesta uudenvuoden aikaan ja vaimo pian sen jälkeen. Eräänä päivänä vaimo löytää kaapin avaimen, joka nyt on jätetty huolimattomasti näkyville, vaikka mies yleensä piilottaa sen. Vaikka molemmat piilottavat päiväkirjansa huolellisesti, he epäilevät silti, että puoliso saattaa lukea sitä salaa. Omassa päiväkirjassaan he vakuuttavat, etteivät milloinkaan alentuisi lukemaan toisen päiväkirjaa. Mutta onko se totuus vaiko vain oletetun lukijan hämäystä?

Ajatelkoon mitä ajattelee, minä en ikinä rupea sitä lukemaan. Minulla ei ole pienintäkään halua perehtyä hänen sielunelämäänsä yli niiden rajojen jotka olen itselleni pannut. Minä en suo toisten tietävän mitä mielessäni liikkuu, enkä itse välitä kurkistella heidän sisimpäänsä. Sitä paitsi, jos hän tahtoo näyttää sitä minulle, minä tuskin voin uskoa mitä siinä sanotaan.

Ankaran kiotolaiskasvatuksen saanut vaimo Ikuko on kaikessa pidättyväinen, sängyssäkin, mutta samalla hän on miehensä mielestä vaativa ja liikaseksuaalinen. Mies tekee kaikkensa pitääkseen hänet tyytyväisenä, mutta tähän mennessä hän ei ole onnistunut erityisen hyvin. Lisäksi miehellä  on kainoa vaimoa kauhistuttavia mieltymyksiä, häntä kiinnostavat esimerkiksi vaimon jalat.

Pariskunnalla on tytär, Toshiko, jonka sielunelämä jää arvoitukseksi, vaikka hän alkaakin selvästi ohjailla tapahtumia. Heillä käy vieraana Kimura, jota ajatellaan Toshikon kosijaksi, mutta Kimura vaikuttaa kiinnostuneemmalta Ikukosta, joka on viehättävämpi kuin tyttärensä. Ikuko ajautuu suhteeseen Kimuran kanssa, mutta tekeekö hän sen miehensä takia, joka salaa toivoo sitä, koska mustasukkaisuus kiihottaa häntä?

Kirjassa asettuvat vastakkain japanilaiset perinteet ja nykyajan länsimaiset tavat. Kirjan alkupuolella mies kertoo alkaneensa lukea William Faulknerin Sanctuarya, ja mikäpä sen rappiolänsimaisempaa olisikaan. Miehen ajattelu ja tavat ovat siis melko länsimaisia, ja niitä hän yrittää tartuttaa vaimoonkin. Vaimo pitää kiinni japanilaisesta säädyllisyydestään, mutta alkaessaan suhteen Kimuran kanssa vaimo alkaa sovitella länsimaisia asusteita. Helmikorvarenkaat sopivat hänelle miehenkin mielestä, mutta länsimaiset vaatteet eivät Ikukolle istu.

Ja sitä paitsi hänen käyntiryhtinsä – kävely, olkapäiden ja vartalon liikkeet, tapa millä hän pitää käsiään, pään kallistunut asento – kaikki on taipuisaa ja naisellista perinteelliseen japanilaiseen tyyliin, joka soveltuu kimonoon.

Ikuko parka tuntuu koko ajan olevan ainakin miehensä katseiden ja odotusten kohteena. Huolimatta siitä, että länsimainen vaatetus ei pue Ikukoa, tämä näyttää siinä miehen mielestä hekumalliselta. Vaimon kiotolainen pidättyvyys onkin ennen kaikkea pintaa, kuin kimono johon hän pukeutuu. Vaikka vaimo ei kerro yksityiskohtia kohtaamisistaan Kimuran kanssa, vaikuttaa siltä, että sellaiset tavat joita hän miehensä kanssa pitää inhottavina ja vastenmielisinä, eivät ehkä olekaan sitä nuoremman ja komeamman miehen kanssa.

Kirjassa vuorottelee kaksi hyvin epäluotettavaa kertojaa, joiden kertomisen motiivit täytyy koko ajan kyseenalaistaa. Kommunikointi ”salaisten” päiväkirjojen välityksellä on äärimmäisen kieroa. Kun Ikuko lopulta pääsee tavoitteeseensa, hän jää lukijan kanssa miettimään, mitkä ovat olleet Toshikon motiivit auttaa äitiään. Voivatko ne kahden näin kieron ihmisen tyttärellä olla muuta kuin kierot?

Saara Henriksson: Linnunpaino

Linnunpaino / Saara Henriksson. Into, 2012. 246 s. ISBN: 978-952-264-146-5 (nid.).

Linnunpainon minäkertoja Lilja on tanssija, joka harjoittelee pääroolia Siniparran Judithina. Loukkaantumisen takia hän menettää pääroolin, mutta Siniparran salaisuudet alkavat kiehtoa häntä entistä enemmän. Joutsenista kertovalla luennolla hän ihastuu luennoitsija Tommiin ja saa lintumiehen poikaystäväkseen.

Siniparralla ja Tommilla on kummallakin menneisyys, joka vaivaa uutta kumppania, epävarmaa nuorta naista. Tommin menneisyydessä on Petri, josta Tommi ei halua puhua. Mutta Lilja haluaa tietää. Tommi kaipaisi myös omaa aikaa, mikä lisää Liljan epävarmuutta ja tuo ristiriitoja suhteeseen. Saako muistot pitää ominaan, vai pitääkö lukitutkin huoneet avata toisen mielen rauhoittamiseksi?

Sisäistarinana kulkee Siniparran ja Judithin tarina, jossa Judith haluaa kuulla Siniparran edellisistä naisista. Tieto lisää tuskaa, ja Siniparran on uhrattava ensin kätensä, sitten jalkansa, ettei voisi enää koskea ketään toista eikä mennä kenenkään toisen luokse. Lopulta Judith hautaa Siniparran. Vastaavanlainen kohtalo on myös Liljan ja Tommin suhteella.

Linnunpaino tuli luettua joutuisasti, tarina piti otteessaan alusta loppuun. Nuoren tanssijan kehoa kuvataan seikkaperäisesti, fyysisyys saa paljon tilaa, onhan keho tanssijan työväline.

Saara Henrikssonin toinen romaani on kauniisti kirjoitettu rakkaustarina. Tähän nuoreen kirjailijaan kannattaa tutustua.

Siri Hustvedt: The summer without men

The summer without men / Siri Hustvedt. Sceptre 2011. 216 s. ISBN: 978-1-444-71052-6 (sid.).

 

Siri Hustvedtin uusin on jo tuoreeltaan ilmestynyt suomeksi nimellä Kesä ilman miehiä. Mia Fredricksen ei vietä kesäänsä kokonaan ilman miehiä, miehet eivät vain ole läsnä. Aviomies Boris on toisen naisen kanssa, mutta mielessä, seinän takana huutaa nuori isä Pete, Mr. Nobody lähettelee sähköpostia. Myös kuolleet läheiset, kuten isä ja Boriksen itsemurhan tehnyt veli Stefan, ovat ajatuksissa.

 

 Mian aviomies löytää työpaikaltaan nuoren ranskattaren ja haluaa pitää taukoa kolmikymmenvuotisesta avioliitosta. Pitkän avioliiton aikana Mia ja Boris ovat alkaneet sulautua yhdeksi: he huomaavat jo ajattelevansa samoja ajatuksia. Taukoaikeista kuultuaan Mia sekoaa ja viettää lyhyen aikaa psykiatrisessa hoidossa. Sen jälkeen Mia lähtee viettämään kesää entiseen kotikaupunkiinsa, jossa hänen äitinsä yhä asuu. Aluksi nukkuminen on hankalaa ja ajatukset pyörivät päässä.

 

Mia kutsuu äitiään ja tämän ystävättäriä viideksi joutseneksi; useampi heistä on jo yhdeksänkymppinen. Yhdellä joutsenista on salaisuus, jonka hän haluaa paljastaa jollekulle ennen kuolemaansa, ja Mia saa olla se joku. Mia ohjaa myös seitsemän teini-ikäisen tytön sanataideryhmää. Yksi ryhmän jäsenistä joutuu muiden hampaisiin. Mia on itsekin kokenut, kuinka julmia tuon ikäiset tytöt saattavat olla. Mian kesään kuuluvat kaikenikäiset naiset pikkuisesta Florasta pitkän elämän päätökseen tulevaan Abigailiin.

 

Kesä ilman miehiä ei ole samalla tavalla lukuromaani kuin vaikkapa Kaikki mitä rakastin. Lukuromaaniksi se on liian päiväkirjamainen ja pohdiskeleva, liian henkilökohtainen. Kertoja jopa puhuttelee lukijaa toistuvasti. Harvoin olen lukijana saanut näin lämmintä huomiota kuin Hustvedtin kertojalta:

 

But before I get to that, I want to tell you, Gentle Person out there, that if you are here with me now, on the page, I mean, if you have come to this paragraph, if you have not given up and sent me, Mia, flying across the room or even if you have, but you got to wondering whether something might not happen soon and picked me up again and are reading still, then I want to reach out for you and take your face in both my hands and cover you with kisses, kisses on your cheeks and chin and all over your forehead and one on the bridge of your (variously shaped) nose, because I am yours, all yours.
   I just wanted you to know.

 

Kesäkirjaksi tämä silti sopii hyvin. Lopussa Mia vaikuttaa niin tasapainoiselta, että on melkein vaikea uskoa hänen vähän aikaa sitten tarvinneen psykiatrista hoitoa. Ja miksi Mia ei toipuisi, tulisi toimeen niin ilman miestä kuin miehen kanssakin, onhan hänellä monia ihania naisia tukenaan: äiti, sisar, kaunis ja lahjakas tytär… Nykykirjallisuudessa taitaa olla jo virkistävän erilaista, ettei petetty vaimo etsi kostoksi nuorempaa miestä, vaan toipuu lukemisen ja kirjoittamisen, muistelun ja pohdintojen ja ennen kaikkea sukulais- ja ystävänaisten avulla. Pisteet siitä Siri Hustvedtille.