Toisella silmällä / Julia Kelly ; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2010. 233 s. Alkuteos: With my lazy eye, 2007.
Irlantilaisen Julia Kellyn esikoisromaanin päähenkilö on Lucy ”Bunty” Bastonme, tyttö joka ei täytä menestyvän isänsä odotuksia. Lucyn sisarukset ovat lahjakkaita, joten isä odottaa ja opettajat odottavat, mutta Lucy vain ei loista. Hän ei opi saksaa, ei pärjää yliopistossa, ei selviydy unelmatyöpaikassaan Lontoossa. Hän palaa kotiin maitojunalla (tässä tapauksessa lentokoneella), ja välit isään ovat jäätävät.
Lucy on heikkonäköinen ja karsastaa, joten yhtä lailla vääristyneitä hänellä ovat sekä näkö että perhesuhteet. Hän jaksaa toivoa isän hyväksyntää, jota ei koskaan saa. Hän hellii mielessään salaa lukemaansa kirjettä, jonka isä on kirjoittanut nuorena omalle äidilleen. Siinä isästä paljastuu herkempi ja taiteellisempi puoli. Lucy haaveilee turhaan tämän puolen kohtaamisesta isässään: ehkä nuoruuden haaveiden hautaamisessa on alku isän tragedialle ja hänen nuivaan suhtautumiseensa Lucyyn. Isä jää kuitenkin arvoitukseksi.
Masentavasta isäsuhteesta huolimatta Lucy jaksaa uskoa onnistumiseensa kaikkien epäonnistumistensa jälkeen. Kasvutarinaa värittävät lämmin huumori ja tarkka ajankuva 1980-luvusta muppeteineen, mihin kirjaan lisätyt mustavalkokuvat eivät tuo paljonkaan lisää.