The testament of Mary / Colm Tóibín. Penguin, 2013. 104 s. 978-0-241-96297-8 (nid.).
Tämänvuotisen Booker-palkinnon voitti Eleanor Catton romaanillaan The Luminaries, joka julkaistaan suomeksi ensi vuoden puolella. Yksi kuudesta ehdokkaasta oli Colm Tóibínin pienoisromaani The testament of Mary. Sen tarina on tuttu, mutta näkökulma on uusi – näkökulma sekä tapahtumiin että ihmisiin. Maria ei jaa evankeliumin näkemystä, että hänen poikansa kuolema olisi ennalta määrätty sovittamaan ihmisten synnit. Hänelle se on vain mieletön ja väkivaltainen tapahtuma, turha kuolema, jonka olisi voinut välttää. Hänelle Jeesus ei ole jumalan poika vaan oma poika, lihaa ja verta. Vaikka Jeesuksella on paljon seuraajia, Mariaa hän ei ole käännyttänyt. Maria ei ole hänen seuraajansa vaan äitinsä.
Tarinan Maria on vanha. Hän elää ahtaasti vartioituna ja odottaa kuolemaa. Hän muistaa kipeästi poikansa kuoleman ja tapahtumat ennen sitä ja sen jälkeen. Hän näki poikansa henkiin herättämän Lasaruksen, jonka kohtalo oli äärimmäisen julma: Lasarus pelastui kuolemalta muttei saanut elämäänsä takaisin. Kaanaan häissä hän yritti pelastaa poikansa ja puhua hänet palaamaan kotiin, mutta Jeesus ei kuunnellut häntä. Hän oli paikalla kun Jeesus ristiinnaulittiin, mutta ennen poikansa kuolemaa pakeni levottomuuksia säilyttääkseen oman henkensä. Hän ei koskaan pidellyt sylissään kuolleen poikansa ruumista.
Kristinuskon Maria on aivan muuta kuin tämä Maria: kaikkensa uhraava ja epäilyksettä uskova, hän antaa kasvot täydelliselle äidille. Tóibínin Maria on inhimillinen. Hän ei halua uhrata omaa poikaansa edes koko maailman pelastamiseksi. Hän ei edes usko: kun hän rukoilee, hän rukoilee Artemista. Evankelistoja eivät Marian mielipiteet kiinnosta: he tietävät muutenkin millaisen tarinan haluavat kirjoittaa. Maria on mielipidevanki, josta vastentahtoisesti muokataan palvottu madonna. Kengätkin puristavat.
Kengistä puheen ollen: eivätkö ne ennemminkin olleet jonkinlaiset sandaalit? Tóibín on myös kaivanut Lasarukselle haudan, vaikka evankeliumisin mukaan Lasarus oli haudattu luolaan, kuten tapana oli. Vaikuttaa siltä kuin kaikki yksityiskohdat eivät aivan asettuisi noihin historiallisiin kehyksiin, mutta pikkuasioistahan tässä on kyse.
Kirjan kieli on lyyrisen kaunista ja tiheää: vähillä lauseilla on sanottu paljon. Kannattaa lukea, jos vaihtoehtoinen Maria-kuva vähänkin kiinnostaa.
Lainatädin lukuvinkit 