Avainsana-arkisto: kuolema

Pia Juul: Hallandin murha

Hallandin murha / Pia Juul ; suomentanut Katriina Huttunen. Atena 2011. 205 s. ISBN: 978-951-796-758-7 (sid.). Alkuteos: Mordet på Halland, 2009.
 
Tanskalaisen Pia Juulin teos Hallandin murha on erilainen murhamysteeri. Murhamysteeri se selvästi on, koska Halland on murhattu ja poliisi selvittää tekijää. Murhaajan henkilöllisyys ei tässä kuitenkaan ole keskeisintä.
 
Kertojana on Hallandin avovaimo, kirjailija Bess, joka ei halua kuulla tutkinnan edistymisestä ennen kuin asiat alkavat olla selvillä. Bess on asunut Hallandin kanssa kymmenen vuotta. Hän on jättänyt entisen miehensä Hallandin takia eikä ole nähnyt tytärtään kymmeneen vuoteen. Hän on kaivannut tytärtään kovasti, ja tytär tulee ensimmäiseksi hänelle mieleen, kun Halland on kuollut.
 
Kuka Hallandin oli ampunut? Ampuisiko hän myös minut? Miksi en ajatellut sitä koko ajan, miksi en ollut peloissani? Sitten se meni ohi. Kukaan ei ampuisi minua. Kukaan ei myöskään ampuisi Hallandia, vaikka se olikin tapahtunut.
 
Lehdet kertovat suurin otsikoin kirjailijan surusta ja kaikki tuntuvat seuraavan, sureeko kirjailija siten kuin surra pitää. Lukijana olen valmis samastumaan Bessin hämmennykseen ja suruun, mutta se ei aina ole helppoa. Bessin käytös on toisinaan outoa – ettei kertoja vain olisi sekoamassa. Hän ei kerro kaikkea, joten lukijan on oltava valppaana.
 
Kertoja muistelee, kuinka hän ei paljastanut itsestään Hallandille kovin paljon, vaikka mies olisi varmasti halunnut hänet tuntea. Hallandin kuoleman jälkeen käy ilmi, että tuntemattomuus on ollut molemminpuolista. Hallandin elämässä on ollut paljon sellaista mistä Bess ei ole tiennyt, ja nyt paljastuksia tuntuu tunkevan sisään ovista ja ikkunoista. Bess yrittää varjella omaa suruaan ja pitää paljastukset loitolla.
 
Hallandin lempielokuva oli Martin Guerren paluu, kertomus toisen miehen identiteetin varastavasta huijarista. Juuri tästä on kysymys: identiteetistä, paljastumisesta, toisen tuntemisesta, itsensä tuntemisesta:
 
Tunnetko minut? Puhunko niin kuin äitisi silloin kun olit lapsi, onko minusta tullut inhimillisempi vai olenko vieläkin hirviö, tai käänteisesti, mikä minä olen, etkö voi sanoa mikä minä olen?
 
Kirjan jokaisen luvun alkuun on sijoitettu kirjallinen sitaatti. Tarina lähenee absurdia näytelmää, jossa ovikello soi ja kertoja huudahtelee ”oi”. Vaikka Hallandin murha on pukeutunut dekkariksi ja on sellaisena helppo lukea, siitä voi kuoria esiin muita tasoja. Bessin tarina haaroo moneen suuntaan ja jää mietityttämään lukemisen jälkeen. Teokselle myönnettiin Danske Banks Litteraturpris vuonna 2009.
Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käännösproosa

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Kauimpana kuolemasta / Elina Hirvonen. Avain 2010. 239 s. ISBN: 978-952-5524-81-9 (sid.).

Elina Hirvosen esikoisteos Että hän muistaisi saman keräsi kehuja maailmalla ja pääsi New York Times Book Review’n kanteen. Hirvosen esikoinen oli kaikin puolin kelvollinen kirja, mutta Kauimpana kuolemasta on parempi. Ajankohtainen, koskettava ja taitavasti kirjoitettu. Kirjoittajan perehtyneisyys afrikkalaiseen elämään näkyy kuvauksen yksityiskohtien runsaudessa. Kirja olisi kuulunut Finlandia-palkintoehdokkaiden joukkoon, ehdottomasti.

Kirjassa on kaksi kertojaa, Afrikassa lapsuutensa viettänyt Paul ja musta afrikkalainen Esther. Paul on eronnut vaimostaan Johannasta ja etääntynyt myös pojastaan Markista, joka on joutunut huonoille teille. Hän on käynyt Afrikassa työmatkoilla, ollut poissa kotoa ja pettänyt Johannaa avioliiton aikoina. Eron jälkeen kaikki tuntuu menettäneen merkityksensä. Paul on tullut Afrikkaan kuolemaan.

Esther on kotoisin pienestä maaseutukylästä. Hän on saanut muuttaa kaupunkiin, kouluttautua ja tehdä työtä. Estherin parhaalle ystävälle Bessylle kävi huonommin: Bessy menetti vanhempansa ja joutui setänsä sivuvaimoksi. Epätavallisen kaunista Bessyä alettiin syyttää noituudesta, minkä jälkeen Bessy karkasi kylästä. Esther ei ole saanut Bessyä mielestään. Hän on yrittänyt selvittää Bessyn kohtaloa. Hän on etsinyt Bessyä kaikkialta, turhaan. Nyt hän on saanut huolehdittavakseen orvon pienen Susanin, jonka ei luultu selviytyvän.

Paul ja Esther ovat monella tavalla vastakohtia: vanheneva, rikas, valkoinen mies ja nuori, köyhä, musta nainen. Paul edustaa toivon menettämistä (desilluusio) ja moraalin rappeutumista (demoralisaatio), Esther taas toivoa paremmasta, köyhyyden ja kurjuuden keskeltä versovaa elämänhalua. Vastakkainasettelu ei suistu kliseisiin, vaan johtaa tarinassa hedelmälliseen kohtaamisen, jossa molemmat saavat jotakin.

Harvoin länsimaisessa kirjallisuudessa sukelletaan näin syvälle afrikkalaiseen todellisuuteen ja kolmannen maailman ongelmiin. Tärkeä kirja.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Cyril Pedrosa: Kolme varjoa

Kolme varjoa / Cyril Pedrosa ; suomentanut Saara Pääkkönen. WSOY 2010. 268 s. ISBN 978-951-0-36335-5. Alkuteos: Trois ombres, 2007.

Maaseudulla, paratiisimaisessa miljöössä asuu onnellinen pieni perhe, isä Louis, äiti Lise ja poika Joachim. Paratiisia uhkaa kuitenkin varjojen kolmikko, joka ilmestyy läheiselle kukkulalle. Varjot pelottavat Joachimin vanhempia varsinkin, kun heille selviää, mitä ne haluavat. Äiti hyväksyy väistämättömän ja toivoo vain, että he saisivat olla yhdessä sen ajan mitä on jäljellä. Isä ei hyväksy, vaan lähtee Joachimin kanssa toivottomalle pakomatkalle.

Ranskalainen Cyril Pedrosa toimi Disneyn animaattorina ennen sarjakuvantekijäksi ryhtymistään. Kuvat ovat mustavalkoisia ja Pedrosan kynänjälki muovautuu  tunnelmien mukaan. Toisinaan yksityiskohtainen kuvitus pelkistyy hurjimmillaan lähes pelkiksi vauhtiviivoiksi.

Lähtökohtana Kolmelle varjolle oli ystävien lapsen kuolema. Pedrosa käsittelee vaikeaa aihetta sadun keinoin. Isän ja pojan hurja myyttinen matka käsittelee luopumisen tuskaa. Ja kuten kunnon sadussa, Kolmessa varjossakin on syvällinen opetus: tärkeämpää kuin se, mitä menettää, on se, mitä jää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Sarjakuvat

Essi Kummu: Karhun kuolema

Karhun kuolema / Essi Kummu. Tammi 2010. 212 s. ISBN: 978-951-31-5579-7 (sid.).

Suomalaisessa kansanperinteessä karhulla ja ihmisellä on ollut erityinen suhde. Karhunpeijaiset noudattelivat häämenoja, ja niissä karhu sai nuoren morsiamen tai sulhasen juhlaväen joukosta. Karhun kuolemassa Essi Kummu kirjoittaa karhumyytin lähimenneisyyteen Stensby-nimiseen  kylään Suomen ja Ruotsin rajalle.

Mumma kuolee muttei silti jätä perhettään. Mumman tyttäret, vanhempi Fanny ja nuorempi Stella, yrittävät selviytyä ja sopeutua elämään kylässä. Kumpikin on kaivannut jotakin muuta, pois kylästä, kyläläisten odotusten ulottumattomiin. Fannyn poika Alex on lähtenyt, muttei kuitenkaan ole löytänyt onneaan tai edes paikkaansa maailmalta.

Elävimmillään kirjan henkilökuvaus on Fannyn kohdalla. Fannyn romuluinen ulkomuoto, hänen tapansa puhua, karhea epäsosiaalisuus, kuvaan sopimattomuus. Fanny tulee kuvattua tarkoin vedoin. Vaikka Fanny kaipaa Alexia luokseen maailmalta, hän ei kykene tätä kohtaamaan.

Kuin poika ei olisi koskaan edes tullut. Alexista ei jää huoneisiin edes tuoksua, jäikö viime kerralla kun kävi, sitä Fanny ei enää muista kun oli mumma siinä haisemassa ja vinkumassa, nyt poika on äänetön ja hajuton ja puhuu mitä puhuu. Fanny kaipaa Alexia joka juuri nyt istuu juuri tuossa ja on jotakin mieltä ja syö.

Stellan sopeutumattomuus on toisenlaista. Hänellä on parantajan lahjoja, ja se on ainoa syy, miksi kyläläiset sietävät häntä. Stella kaipaa metsään, karhun luokse. Eräänä iltana karhu tulee Stellan mökkiin ja asettuu nukkumaan hänen sänkyynsä. Kyläläisillä on oma mielipiteensä Stellan ja karhun suhteesta: se ei kerta kaikkiaan käy päinsä. Tapahtumat ajavat sekä Fannyn että Stellan pois kylästä, mutta täysin eri suuntiin. Löytävätkö he onnensa tai oman paikkansa, se ei selviä. Varmaa on vain, ettei entiseen voi jäädä.

Sudenmorsiamen veroiseksi helmeksi kertomus karhun morsiamesta ei nouse, mutta Kummun romaani on silti pätevä kuvaus erilaisuudesta, kohtaamattomuudesta ja pienen kyläyhteisön ankeasta ahdistavuudesta. Luonto, mystiikka ja selittämätön ovat Stellalle tärkeitä, kyläläisille ne merkitsevät hallitsematonta uhkaa, joka on tuhottava. Normeihin sopeutuminen ei ole oikea ratkaisu, ei tässä kirjassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Siilin eleganssi / Muriel Barbery ; suomentanut Anna-Maija Viitanen. Gummerus, 2010. 374 s. ISBN: 978-951-20-7888-2. Alkuteos: L’élégance du hérisson, 2006.

Pariisilaisen hienostokerrostalon asukkaat ovat pysyneet samoina vuosikymmenestä toiseen. Heidän joukossaan on kaksi kyseenalaistajaa, jotka näkevät kiillotetun pinnan alle: Ovenvartijarouva Renée Michel pitää tv:tä päällä käydäkseen odotusten mukaisesta ovenvartijasta. Todellisuudessa hän lukee filosofiaa, nauttii kirjallisuudesta, taiteesta ja musiikista. Hienostoperheen älykkötytär Paloma Josse aikoo tappaa itsensä 13-vuotispäivänään. Hän on huomannut, että kaikista suunnitelmista ja toiveista huolimatta ihmiset päätyvät vain kultakalamaljaan aikuisina.

Eräänä päivänä taloon muuttaa uusi asukas, Kakuro Ozu, joka tutustuu sekä Renéehen että Palomaan. Renée ja herra Ozu ovat molemmat leskiä. Herra Ozua kiinnostaa se, mikä on Renéen suojakuorena toimivan vaatimattoman ulkoasun takana. Renéen on vaikea uskoa kenenkään kiinnostuvan itsestään, ja ajatusta sosiaalisesta noususta hän omista syistään suorastaan kammoaa. Ozu saa kärsivällisyydellään hänet vähitellen laskemaan piikkinsä. Siilin eleganssi ei ole kuitenkaan perinteinen tuhkimotarina, kaukana siitä. Tarina voi olla tarkoituksellisen liikuttava, mutta itse liikutuin kyllä aidosti.

Renéen vanhassa japanilaisessa lempielokuvassa yksi kuva on erityisen tärkeä: sammalta vasten hohtava kameliankukka. Kameliankukka symboloi kirjassa puhdasta kauneutta, ikuisuuden pilkahdusta tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden keskellä. Sellaisen kokeminen voi muuttaa ihmisen elämän.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käännösproosa

Thomas Glavinic: Toiveet jotka toteutuvat

Toiveet jotka toteutuvat / Thomas Glavinic ; suomentanut Tiina Hakala. Atena 2010. 347 s. ISBN: 978-951-796-648-1 (sid.). Alkuteos: Das Leben der Wünsche. 2009.

Itävaltalaisen Thomas Glavinicin romaanin päähenkilö on kolmekymppinen perheenisä Jonas. Tarina alkaa kuin kohtauksella sadusta: Jonas tapaa puistonpenkillä miehen, joka sanoo toteuttavansa kolme hänen toivettaan. Jonas ei usko, mutta miettii ääneen niitä näitä. Mies on tyytyväinen ja lähtee, hän on osuutensa hoitanut. Ilmeistä on, että Jonaksen sekalaiset toiveet alkavat toteutua. Se jää kuitenkin epäselväksi, ymmärtääkö Jonas sitä koskaan.

Jonaksen osakekurssit alkavat yllättäen nousta, mutta muuten elämästä tulee painajaista. Jonas näkee kuolemaa joka paikassa. Seuraa outoja tulvia, selittämättömiä tapahtumia, unenomaisia jaksoja. Ehkä kaikkien toiveidemme mukainen elämä olisi näin absurdia: emme kuitenkaan osaa toivoa oikein, olla johdonmukaisia tai ottaa kaikkea huomioon toivoessamme. Joitakin asioita vain luulemme haluavamme.

Jonas on kenties tyypillinen sukupolvensa edustaja: ajalehtija, jonka moraali ei vaikuta erityisen korkealta. Hänellä on sekä vaimo että rakastajatar. Ihastuttavaa Jonaksessa on kuitenkin hänen sosiaalisuutensa ja ihmisrakkautensa, näiden piirteiden takia en voi olla pitämättä hänestä. Jonas pitää seuraa naapurin yksinkertaiselle Joeylle ja huolehtii myös syöpää sairastavasta ex-vaimostaan Annesta.

Loppua kohti kaikki muuttuu aina vain absurdimmaksi. Tuho laajenee, muuttuu mikrokosmisesta makrokosmiseksi. Ahdistavaa tunnelmaa pehmentää kuitenkin se, että Jonas kokee tapahtumat yhdessä rakastettunsa Marien kanssa. Kaiken keskellä Jonas tuntuu oivaltaneen, mikä on todella tärkeää.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käännösproosa