Markus Nummi: Karkkipäivä

Karkkipäivä / Markus Nummi. Otava 2010. 383 s. ISBN: 978-951-1-24574-2 (sid.).

Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden joukossa olleen Karkkipäivän tarinaa hallitsevat aluksi aikuiset omilla asioillaan. Kirjailija ja käsikirjoittaja Ari keksii lauseita ja tapahtumia. Tilasuunnittelija Paula esiintyy kameralle ja himoitsee karkkia. Sosiaalityöntekijä Katri valmistelee puhetta. Hän aikoo kertoa pienestä pojasta, joka istui ovettoman jääkaapin valossa ja luki kirjaa. Aluksi aikuisten minäpuhe kyllästyttää, mutta vähitellen sen merkitys tarinassa alkaa selvitä: valta on aikuisilla, he joko huomaavat lapset tai jättävät huomaamatta omien asioittensa keskellä.

Kirjan supersankari on Tok Kilmoori, oikealta nimeltään Tomi, ikää alle kymmenen. Tomi on jäänyt heitteille mummon jouduttua sairaalaan. Äidillä on uusi perhe ja vähän kiinnostusta Tomia kohtaan. Isällä olisi kiinnostusta muttei kykyä, juominen kiinnostaa häntä vielä enemmän. Tomi on loistotyyppi, jolla olisi kaikki mahdollisuuden selviytyä. Hän tarvitsisi vain yhden aikuisen joka huolehtisi. Sellaista hänellä ei ole. Tomi lyöttäytyy Arin seuraan.

Mummon talolla Tomia pidättelee pulassa oleva Mirja, ainoa kaveri, Paulan tytär. Tomin täytyy pelastaa ihana Sessa Mirabella. Mirjan ahdingosta saa käsityksen vain Paulan toilailujen ja tilitysten kautta. Kertomuksen edetessä hätä osoittautuu hyvin todelliseksi. Tomin ihastus Mirjaan tuntuu hiukan liian romanttiselta: todellisen latenssi-ikäisen on vaikea kuvitella puhuvan mitään purkerinpehmeistä käsistä. Mutta pikkujuttu ja tarinaan se sopii.

En tiedä, kuinka todellisia tai tyypillisiä ovat kirjassa kuvatut lastensuojelutapaukset. Tässä näkyy viranomaisten ongelma: puhetta on paljon, mutta mikä on totta, ketä uskoa. Salapoliisina kirjassa on sosiaalityöntekijä, jolla onneksi hoksottimet toimivat. Katrin kaltaisella viranomaisella on valtaa ihmisten elämään. Väärin käytetystä vallasta tulee tyranniaa, hoitamatta jätetty työtehtävä voi suistaa ahdinkoon. Tarinassa vanhemmuus on pahasti hukassa, mutta toivoa on, että lastensuojelu voisi pelastaa nämä lapset.

Karkkipäivä muistuttaa vanhanaikaista farssia väärinkäsitysten vyyhteineen. Samalla se on kauhutarina ja jännityskertomus, ja voihan sen jonkinlaisena rakkaustarinanakin lukea. Aikuisten diibadaabaa ja kahvinkeittoa ei millään jaksaisi lukea, kun Tok Kilmoori ja Sessa Mirabella ovat pulassa.