Juhani Aho: Papin tytär, Papin rouva

 Papin tytär / Juhani Aho. WSOY 2011. 144 s. ISBN 978-951-0-38383-4 (nid.).

 

 

 

 

Papin rouva / Juhani Aho. WSOY 2011. 270 s. ISBN 978-951-0-38382-7 (nid.).

 

 

 

 

Juhani Ahon syntymästä tuli tässä kuussa kuluneeksi 150 vuotta. Aho kuvasi mestarillisesti tunteita ja mielenliikkeitä. Parhaiten aikaa kestäneitä hänen teoksistaan ovat heti Juhan jälkeen Papin tytär (1885) ja Papin rouva (1893), joista WSOY on tänä vuonna julkaissut uudet pokkaripainokset.

Papin tytär kertoo Ellin lapsuudesta ja nuoruudesta. Se alkaa Ellin kaipuusta korkealle, tikapuille, kellarin katolle, korkeaan koivuun. Elli haluaa nähdä maailmaa, muutakin kuin ainaisen pihan, ja tämä kaipaus säilyy Ellissä läpi näiden kahden teoksen. Mutta avara maailma ei tunnu olevan Elliä varten. Äiti käskee pois ja nuhtelee. Salassa äiti silti ymmärtää, toisin kuin isä. Äiti muistaa itsekin olleensa samanlainen, haaveilleensa samoja. Samalla äiti tietää nuo haaveet turhiksi. Hän on epävarma kuinka kasvattaa: pitäisikö turhat haaveet kitkeä heti alkuunsa vai antaa aikansa haaveilla.

Elli lähetetään Kuopioon kouluun, jossa tyttö alkuun tuntee itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi. Muut näkevät Ellin huonosti pukeutuneena, kömpelönä maalaistyttönä, joka ei osaa olla kuten muut. Elli yrittää purkaa tunteitaan kirjoittamalla äidille, mutta äiti ei suostu hänen tunteitaan kohtaamaan, muistuttelee vain, miten pitäisi olla ja käyttäytyä. Hetkeksi Elli saa ystävän Sigridistä ja ihastuu tämän veljeen. Kun ystävyys loppuu, Elli lakkaa toivomasta koulutovereilta mitään. Hän keskittyy vain opiskeluun ja hänestä tulee luokkansa paras.

Muutaman vuoden kuluttua Elli otetaan pois koulusta, isä ei pidä hänen koulunkäyntiään kovin tarpeellisena. Elli palaa kotiin ja pakenee kirjojen maailmaan. Eräänä päivänä pappilan rauhaan ilmestyy kaksi nuorta miestä, apupappi Mikko ja ylioppilas Olavi. Olavista Elli tuntee löytävänsä kaipaamansa hengenheimolaisen, jonka kanssa voi keskustella kirjoista. Olavi kuuntelee Elliä ja ymmärtää. Mikko, joka usein lyöttäytyy heidän seuraansa, tuntuu Olaviin verrattuna kovin yksinkertaiselta.

Olavi ei ole tullut jäädäkseen, hän lähtee ja jättää Ellin itkemään. Mikko sen sijaan kosii Elliä. Elli tuohtuu aluksi moisesta, mutta äiti muistuttaa, ettei tyttö useinkaan saa sitä jota oikein rakastaa. Pitää siis tyytyä siihen jota voi sietää. Ja Ellin on tyytyminen.

Papin rouva alkaa tilanteesta, jossa Elli on ollut Mikon kanssa naimisissa viisi vuotta. Heillä on oma pappila, mutta lapsia ei ole tullut. Olavi saapuu vierailulle, hänen on tarkoitus kirjoittaa tutkimustaan maaseudun rauhassa. Elli on vaalinut tunteitaan Olavia kohtaan huolimatta järkiavioliitostaan. Ellin ja Olavin tunteet ja moraaliset periaatteet käyvät kiivasta vuoropuhelua tässä kesäisessä draamassa. Ellin mielipiteet ovat olleet konservatiiviset, kuten papin rouvalta voi odottaa. Hän kuulee vanhan koulutoverinsa Sigridin ottaneen eron miehestään, ja Ellistä tuntuu kuin Sigrid olisi tehnyt jostakin mahdottomasta mahdollista. Olavin ajatukset ovat vapaamielisiä. Hänelle vain rakkaus merkitsee jotakin, eivät avioliiton kaltaiset muodollisuudet.

– Välistä on tehnyt mieleni uskoa, että se on ainoa, joka lienee jonkin arvoinen, ainoa, joka jää jälelle, kun kaikki muu haihtuu ja katoaa. Se on rakkauden synnyttäjä ja rakkauden perillinen. Kun rakkaus kuolee, niin jää ystävyys elämään.

Mutta riittääkö ystävyys? Vaikka Elli tuntee löytäneensä Olavissa sielunkumppaninsa, heillä on kuitenkin hyvin erilaiset näkemykset rakkaudesta. Ulkoisesti Papin rouvassa tapahtuu melko vähän, mutta psykologisella tasolla valtavasti. Onko Elli saamaton haaveilija vai kuva 1800-luvun naisesta, jonka elämä rajautuu ahtaisiin raameihin? Toisaalta Aho on luonut teoksen marginaaleihin myös vapaampia naisia. Joka tapauksessa Papin rouva käsittelee intensiivisesti rakkautta ja sen merkitystä, kohtaloa ja osaansa tyytymistä, elämän valintoja ja valinnan vapautta, naisen osaa.

Colm Tóibín: Brooklyn

Brooklyn / Colm Tóibín ; suomentanut Kaijamari Sivill. Tammi 2011. ISBN: 978-951-31-5796-8 (sid.). 313 s. Alkuteos: Brooklyn, 2009.

Irlantilaissyntyisellä Colm Tóibínilla on takanaan jo parikymmenvuotinen ura kirjailijana, mutta Brooklyn on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Brooklyn käsittelee, kuten monet Tóibínin teokset, siirtolaisuutta ja siirtolaisidentiteettiä. Irlantilaistytön yksinäinen matka ihmeelliseen Amerikkaan osuu niihin aikoihin, jolloin Laulavat sadepisarat sai ensi-iltansa, eli 1950-luvun alkuun.

Eilis Lacey asuu äitinsä ja isosisko Rosen kanssa Enniscorthyssa. Isä on kuollut ja isoveljet lähteneet etsimään leipäänsä maailmalta. Rose käy työssä ja elättää perheen, mutta Eilis saa paikan vain sunnuntaiapulaisena neiti Kellyn puodissa. Kun isä Flood käy kertomassa, että New Yorkissa olisi konttoritöitäkin Eilisin kaltaiselle tytölle, Eilis tietää, että hänen on lähdettävä.

Eilis on kuvitellut asuvansa Enniscorthyssa aina, mutta onnea on nyt etsittävä toisaalta. Hän ymmärtää myös, että järjestämällä pikkusiskon lähdön Rose sitoo itsensä entistä tiukemmin vanhenevan äidin hoitamiseen. Kaunis Rose ei ehkä koskaan pääse naimisiin eikä saa omaa perhettä.

Konttorityötä Eilis ei heti saa, mutta hän aloittaa New Yorkissa myyjänä tavaratalossa. Aluksi kaikki sujuu hyvin, mutta sitten Eilisiin iskee koti-ikävä. Hän on yksin vieraassa maassa, hän on menettänyt perheensä ja koko entisen elämänsä.

Kukaan heistä ei voinut auttaa. Hän oli menettänyt heidät kaikki. He eivät saisi tietää, hän ei kertoisi tästä kirjeessä. Ja siksi hän ymmärsi, että he eivät koskaan enää tuntisi häntä. Voihan olla, hän ajatteli, että he eivät olleet koskaan häntä tunteneetkaan, ei kukaan heistä, sillä jos olisivat, he olisivat tajunneet, millaista tämä hänelle olisi.

Pastori Flood järjestää Eilisille iltaopintoja, ja Eilis ryhtyy opiskelemaan määrätietoisesti. Päivät ovat täynnä puuhaa, eikä hän ehdi enää ikävöidä. Seurakunnan järjestämissä tansseissa Eilis tapaa Tonyn, ja he alkavat seurustella. Tony on ihastuneempi Eilisiin kuin toisinpäin, mutta Eilis pitää kovasti Tonysta ja hänen perheestään. Hullaantumisen sijasta Eilis kiintyy Tonyyn vähitellen ja oppii arvostamaan tätä viikko viikolta enemmän. Sitten tilanne kotona muuttuu ja Eilista pyydetään kotiin. Eilis lähtee, mutta lupaa palata Tonyn luokse.

Enniscorthyyn palaava Eilis ei ole enää se tyttö joka sieltä lähti. Kotikylässä ihmiset eivät tunne sitä Eilista joka hänestä on tullut. He näkevät vain, että hänestä on tullut kaunis, tyylikäs ja itsevarma, aivan kuin Rose. Eilisille tarjotaan työpaikkaa ja uusi sulhasehdokaskin alkaa piirittää häntä. Jääminen houkuttaa. Eilis ei saa kerrottua Tonysta kenellekään, ja paluu Brooklyniin tuntuu aina vain kaukaisemmalta ajatukselta. Mutta mitään ei voi jättää taakseen – ei kokonaan.

Sillä hetkellä kun Nancy ja George astelivat kirkon käytävää rinnatusten, hän olisi tehnyt mitä vain jos olisi voinut liittyä suloisen varmuuden ja viattomuuden puolelle tietäen, että voisi aloittaa elämän tuntematta tehneensä typeriä ja loukkaavia tekoja. Ihan sama mitä hän päätti, hän ajatteli, hän ei voisi mitenkään välttyä kantamasta seurauksia siitä, mitä oli tehnyt, tai siitä mitä saattaisi nyt tehdä.

Brooklyn on konstailematta ja äärimmäisen taitavasti kerrottu historiallinen romaani. Pidättyväinen, ylpeä ja kiltti Eilis on psykologisesti tarkka ja uskottava hahmo, jonka valintojen vaikeus on kuin oikeasta elämästä. Ratkaisut eivät aina ole helppoja, ja sattumallakin on usein sijansa.

Julia Kelly: Toisella silmällä

Toisella silmällä / Julia Kelly ; suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom. Karisto 2010. 233 s. Alkuteos: With my lazy eye, 2007.

Irlantilaisen Julia Kellyn esikoisromaanin päähenkilö on Lucy ”Bunty” Bastonme, tyttö joka ei täytä menestyvän isänsä odotuksia. Lucyn sisarukset ovat lahjakkaita, joten isä odottaa ja opettajat odottavat, mutta Lucy vain ei loista. Hän ei opi saksaa, ei pärjää yliopistossa, ei selviydy unelmatyöpaikassaan Lontoossa. Hän palaa kotiin maitojunalla (tässä tapauksessa lentokoneella), ja välit isään ovat jäätävät.

Lucy on heikkonäköinen ja karsastaa, joten yhtä lailla vääristyneitä hänellä ovat sekä näkö että perhesuhteet. Hän jaksaa toivoa isän hyväksyntää, jota ei koskaan saa. Hän hellii mielessään salaa lukemaansa kirjettä, jonka isä on kirjoittanut nuorena omalle äidilleen. Siinä isästä paljastuu herkempi ja taiteellisempi puoli. Lucy haaveilee turhaan tämän puolen kohtaamisesta isässään: ehkä nuoruuden haaveiden hautaamisessa on alku isän tragedialle ja hänen nuivaan suhtautumiseensa Lucyyn. Isä jää kuitenkin arvoitukseksi.

Masentavasta isäsuhteesta huolimatta Lucy jaksaa uskoa onnistumiseensa kaikkien epäonnistumistensa jälkeen. Kasvutarinaa värittävät lämmin huumori ja tarkka ajankuva 1980-luvusta muppeteineen, mihin kirjaan lisätyt mustavalkokuvat eivät tuo paljonkaan lisää.