Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken. Gummerus, 2014. 200 s. ISBN: 978-951-20-9044-0. Alkuteos: Irgendwann werden wir uns alles erzählen, 2011. Suomentanut Ilona Nykyri.
Saksalaisen Daniela Krienin esikoisromaanissa Vielä joskus kerromme kaiken 16-vuotias Maria on muuttanut poikaystävä Johanneksen maatilalle. Hän lukee Karamazovin veljeksiä ja jää pois koulusta. Hän oppii vähitellen tekemään tilan töitä ja Johanneksen perhe alkaa pitää häntä perheenjäsenenä. Samaan aikaan muurit murtuvat ja Saksat yhdistyvät. Historiallinen tilanne nähdään tavallisten itäsaksalaisten silmin.
Arkiseen eloon tulee tummempia sävyjä, kun naapuritilan epävakaan oloinen Henner viettelee Marian ja he aloittavat salaisen suhteen. Hennerillä ei ole muita kuin Maria, ja hevosensa, koiransa, kirjansa, surunsa. Viinan ja muut naiset hän aikoo jättää. Mariallakaan ei ole enää muita, jos hän valitsee Hennerin.
Salaisten kohtaamisten lomassa Maria joutuu valehtelemaan Brennereille ja kamppailemaan syyllisyydentunteiden kanssa. Johannes ei huomaa mitään. Hän on aloittanut valokuvauksen ja näkee Marian enää linssin läpi.
En ehkä sanoisi, että tämä on ”aisteille kirjoitettu tarina”, vaikka kesäpäivä on uhkaavan kuuma ja vilja tuleentuu pellolla. Kerronnassa on jotakin naiivia, mutta onhan kertoja teini-ikäinen. Helppo ja luettava tarina mutta kaunis silti, ei lainkaan heppoinen. Valehtelun helppoudesta, kaksoiselämästä, päätöksenteon vaikeudesta. Ehkä kuitenkin Deus ex machina -tyylinen loppuratkaisu on siinä mielessä heppoinen, ettei Maria joudu todella valitsemaan eikä elämään valintansa ja sen seurausten kanssa. Elämässä yleensä joutuu.
Lainatädin lukuvinkit 