Avainsana-arkisto: finlandia-ehdokkaat

Joel Haahtela: Katoamispiste

Katoamispiste / Joel Haahtela. Otava 2010. 160 s. ISBN: 978-951-1-24118-8 (sid.).

Joel Haahtelan tyyli on selvästi tunnistettava; sekä hänen kielenkäyttönsä että tapa rakentaa tarinaa ovat perin haahtelamaisia. Tarina alkaa sateiselta Bulevardilta ja päättyy sateiseen Nizzaan. Siinä välillä ranskalainen Magda etsii ex-miestään Paulia, johtolankana on Raija Siekkisen Häiriö maisemassa -kirjan ranskannos. Paul etsii ehkä Raijaa, jonka on mahdollisesti tavannut vuosia sitten Nizzassa. Kertoja liittyy etsijöihin. Taustalla välähtelee kertojan oma tarina.

Vuonna 2004 tulipalossa kuollut kirjailija Raija Siekkinen kuuluu Joel Haahtelan kirjallisiin esikuviin. Katoamispisteessä Haahtelan oloinen lääkäri-kirjailija selvittelee Siekkisen persoonaa ja elämäntarinaa. Siekkistä tuntui vaivaavan levottomuus, sivullisuuden tunne ja melankolia. Näitä tunteita ja niiden syntyjä syviä Haahtela hahmottelee kirjassaan.

Oli lapsi, tyhjä huone, rakkaudeton tila. Oli puhumattomuus, vuodet, talo. Oli jotain mitä hän luuli pääsevänsä karkuun, mutta se vain odotti, liikkumatta, lähellä, kunnes hän oli yksin; eikä mikään suojaisi häntä enää, ei mies, ei talo, ei saari. Näin naisen joka käveli lumisen pihan poikki, tuhon joka kiihtyi, jäljet johtivat portailta aidan viereen. Hän pilkkoi puut, sytytti tulet, teki kaiken niin kuin piti, ja silti oli jotain mikä ei mennyt pois, suru surun sisällä, nyt kaksinveroinen. Hän söi, mutta nälkä vain jatkui, se kuihdutti hänet, ei kadonnut. Hän istui portailla ja kuunteli: kaupunki heräsi uuteen päivään, mutta hän itse oli jo poissa.

Ehkä en paljasta liikaa jos kerron, ettei kirjassa oikeastaan löydy ketään tai mitään. Kysymyksiä jää enemmän kuin vastauksia löytyy. Toinen ihminen, hänen elämäntarinansa ja motiivinsa jäävät aina pohjimmiltaan arvoituksiksi. Mutta tärkeintä on sittenkin etsintä, matka.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Riikka Pulkkinen: Totta

Totta / Riikka Pulkkinen. Otava 2010. 332 s. ISBN: 978-951-1-22965-0 (sid.).

Elsalla on syöpä, hän tekee kuolemaa. Hän on tunnettu psykologi ja tutkija, matkustanut ympäri maailmaa. Hän on ollut pitkään naimisissa Martin, kuvataiteilijan, kanssa. Elsa palaa kotiin loppuajoiksi. Häntä hoitavat tytär Eleonoora (Ella) ja tyttärentyttäret Anna ja Maria.

Annan hoitovuorolla Elsa ja Anna avaavat viinipullon ja pukeutuvat mekkoihin Elsan kaapista. Tietämättään Anna valitsee mekon, jonka Elsa antoi Eevalle silloin alussa. Eeva oli 23-vuotias opiskelija, kun tuli hoitamaan Ellaa. Ellan synnyttyä Elsan kohtu repesi, ja Elsa omistautui työlleen. Eevaa tarvittiin Elsan työmatkojen ajaksi. Elsa kertoo Annalle Eevasta. Myöhemmin Anna alkaa täydentää Eevan tarinaa. Se on samalla Annan tarina, jota Anna ei ole kertonut kenellekään.

1960-luvulle sijoittuvan Eevan tarinan taustalla tapahtuu: tulee pilleriä ja yhteiskunnallista liikehdintää. Eeva pysyy kuhmolaistyttönä. Hän on aktiivisen Kertun kämppis, mutta hänelle tärkeää on vain rakkaus. Muulla ei ole niin väliä. Kun Elsa on poissa, Eevalla on perhe. Toisen miestä voi rakastaa kuin omaansa. Toisen lasta voi rakastaa kuin omaansa. Voiko rakkaus olla väärin?

Riikka Pulkkinen on hyvällä tavalla perinteinen tarinankertoja. Vaikka monet nuoret naiskirjailijat keskittyvät kuvaamaan nuoren naisen kokemuksia, Pulkkinen on rohjennut sovittautua eri-ikäisten ihmisten nahkoihin, ja hän tekee sen hyvin. Pulkkisella on taito näyttää ihmiselämän kipupisteiden draama ja jättää siinä piilevä moraliteetti lukijan oman arvion varaan. Tämä näkyi jo vuonna 2006 ilmestyneessä Rajassa, ja aivan yhtä kirkkaasti Finlandia-ehdokkaana olleessa (ja monen voittajaksi arvailemassa) Totta-romaanissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Markus Nummi: Karkkipäivä

Karkkipäivä / Markus Nummi. Otava 2010. 383 s. ISBN: 978-951-1-24574-2 (sid.).

Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaiden joukossa olleen Karkkipäivän tarinaa hallitsevat aluksi aikuiset omilla asioillaan. Kirjailija ja käsikirjoittaja Ari keksii lauseita ja tapahtumia. Tilasuunnittelija Paula esiintyy kameralle ja himoitsee karkkia. Sosiaalityöntekijä Katri valmistelee puhetta. Hän aikoo kertoa pienestä pojasta, joka istui ovettoman jääkaapin valossa ja luki kirjaa. Aluksi aikuisten minäpuhe kyllästyttää, mutta vähitellen sen merkitys tarinassa alkaa selvitä: valta on aikuisilla, he joko huomaavat lapset tai jättävät huomaamatta omien asioittensa keskellä.

Kirjan supersankari on Tok Kilmoori, oikealta nimeltään Tomi, ikää alle kymmenen. Tomi on jäänyt heitteille mummon jouduttua sairaalaan. Äidillä on uusi perhe ja vähän kiinnostusta Tomia kohtaan. Isällä olisi kiinnostusta muttei kykyä, juominen kiinnostaa häntä vielä enemmän. Tomi on loistotyyppi, jolla olisi kaikki mahdollisuuden selviytyä. Hän tarvitsisi vain yhden aikuisen joka huolehtisi. Sellaista hänellä ei ole. Tomi lyöttäytyy Arin seuraan.

Mummon talolla Tomia pidättelee pulassa oleva Mirja, ainoa kaveri, Paulan tytär. Tomin täytyy pelastaa ihana Sessa Mirabella. Mirjan ahdingosta saa käsityksen vain Paulan toilailujen ja tilitysten kautta. Kertomuksen edetessä hätä osoittautuu hyvin todelliseksi. Tomin ihastus Mirjaan tuntuu hiukan liian romanttiselta: todellisen latenssi-ikäisen on vaikea kuvitella puhuvan mitään purkerinpehmeistä käsistä. Mutta pikkujuttu ja tarinaan se sopii.

En tiedä, kuinka todellisia tai tyypillisiä ovat kirjassa kuvatut lastensuojelutapaukset. Tässä näkyy viranomaisten ongelma: puhetta on paljon, mutta mikä on totta, ketä uskoa. Salapoliisina kirjassa on sosiaalityöntekijä, jolla onneksi hoksottimet toimivat. Katrin kaltaisella viranomaisella on valtaa ihmisten elämään. Väärin käytetystä vallasta tulee tyranniaa, hoitamatta jätetty työtehtävä voi suistaa ahdinkoon. Tarinassa vanhemmuus on pahasti hukassa, mutta toivoa on, että lastensuojelu voisi pelastaa nämä lapset.

Karkkipäivä muistuttaa vanhanaikaista farssia väärinkäsitysten vyyhteineen. Samalla se on kauhutarina ja jännityskertomus, ja voihan sen jonkinlaisena rakkaustarinanakin lukea. Aikuisten diibadaabaa ja kahvinkeittoa ei millään jaksaisi lukea, kun Tok Kilmoori ja Sessa Mirabella ovat pulassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa