Colm Tóibín: The testament of Mary

The testament of Mary / Colm Tóibín. Penguin, 2013. 104 s. 978-0-241-96297-8 (nid.).

Tämänvuotisen Booker-palkinnon voitti Eleanor Catton romaanillaan The Luminaries, joka julkaistaan suomeksi ensi vuoden puolella. Yksi kuudesta ehdokkaasta oli Colm Tóibínin pienoisromaani The testament of Mary. Sen tarina on tuttu, mutta näkökulma on uusi – näkökulma sekä tapahtumiin että ihmisiin. Maria ei jaa evankeliumin näkemystä, että hänen poikansa kuolema olisi ennalta määrätty sovittamaan ihmisten synnit. Hänelle se on vain mieletön ja väkivaltainen tapahtuma, turha kuolema, jonka olisi voinut välttää. Hänelle Jeesus ei ole jumalan poika vaan oma poika, lihaa ja verta. Vaikka Jeesuksella on paljon seuraajia, Mariaa hän ei ole käännyttänyt. Maria ei ole hänen seuraajansa vaan äitinsä.

Tarinan Maria on vanha. Hän elää ahtaasti vartioituna ja odottaa kuolemaa. Hän muistaa kipeästi poikansa kuoleman ja tapahtumat ennen sitä ja sen jälkeen. Hän näki poikansa henkiin herättämän Lasaruksen, jonka kohtalo oli äärimmäisen julma: Lasarus pelastui kuolemalta muttei saanut elämäänsä takaisin. Kaanaan häissä hän yritti pelastaa poikansa ja puhua hänet palaamaan kotiin, mutta Jeesus ei kuunnellut häntä. Hän oli paikalla kun Jeesus ristiinnaulittiin, mutta ennen poikansa kuolemaa pakeni levottomuuksia säilyttääkseen oman henkensä. Hän ei koskaan pidellyt sylissään kuolleen poikansa ruumista.

Kristinuskon Maria on aivan muuta kuin tämä Maria: kaikkensa uhraava ja epäilyksettä uskova, hän antaa kasvot täydelliselle äidille. Tóibínin Maria on inhimillinen. Hän ei halua uhrata omaa poikaansa edes koko maailman pelastamiseksi. Hän ei edes usko: kun hän rukoilee, hän rukoilee Artemista. Evankelistoja eivät Marian mielipiteet kiinnosta: he tietävät muutenkin millaisen tarinan haluavat kirjoittaa. Maria on mielipidevanki, josta vastentahtoisesti muokataan palvottu madonna. Kengätkin puristavat.

Kengistä puheen ollen: eivätkö ne ennemminkin olleet jonkinlaiset sandaalit? Tóibín on myös kaivanut Lasarukselle haudan, vaikka evankeliumisin mukaan Lasarus oli haudattu luolaan, kuten tapana oli. Vaikuttaa siltä kuin kaikki yksityiskohdat eivät aivan asettuisi noihin historiallisiin kehyksiin, mutta pikkuasioistahan tässä on kyse.

Kirjan kieli on lyyrisen kaunista ja tiheää: vähillä lauseilla on sanottu paljon. Kannattaa lukea, jos vaihtoehtoinen Maria-kuva vähänkin kiinnostaa.

Colm Tóibín: Brooklyn

Brooklyn / Colm Tóibín ; suomentanut Kaijamari Sivill. Tammi 2011. ISBN: 978-951-31-5796-8 (sid.). 313 s. Alkuteos: Brooklyn, 2009.

Irlantilaissyntyisellä Colm Tóibínilla on takanaan jo parikymmenvuotinen ura kirjailijana, mutta Brooklyn on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Brooklyn käsittelee, kuten monet Tóibínin teokset, siirtolaisuutta ja siirtolaisidentiteettiä. Irlantilaistytön yksinäinen matka ihmeelliseen Amerikkaan osuu niihin aikoihin, jolloin Laulavat sadepisarat sai ensi-iltansa, eli 1950-luvun alkuun.

Eilis Lacey asuu äitinsä ja isosisko Rosen kanssa Enniscorthyssa. Isä on kuollut ja isoveljet lähteneet etsimään leipäänsä maailmalta. Rose käy työssä ja elättää perheen, mutta Eilis saa paikan vain sunnuntaiapulaisena neiti Kellyn puodissa. Kun isä Flood käy kertomassa, että New Yorkissa olisi konttoritöitäkin Eilisin kaltaiselle tytölle, Eilis tietää, että hänen on lähdettävä.

Eilis on kuvitellut asuvansa Enniscorthyssa aina, mutta onnea on nyt etsittävä toisaalta. Hän ymmärtää myös, että järjestämällä pikkusiskon lähdön Rose sitoo itsensä entistä tiukemmin vanhenevan äidin hoitamiseen. Kaunis Rose ei ehkä koskaan pääse naimisiin eikä saa omaa perhettä.

Konttorityötä Eilis ei heti saa, mutta hän aloittaa New Yorkissa myyjänä tavaratalossa. Aluksi kaikki sujuu hyvin, mutta sitten Eilisiin iskee koti-ikävä. Hän on yksin vieraassa maassa, hän on menettänyt perheensä ja koko entisen elämänsä.

Kukaan heistä ei voinut auttaa. Hän oli menettänyt heidät kaikki. He eivät saisi tietää, hän ei kertoisi tästä kirjeessä. Ja siksi hän ymmärsi, että he eivät koskaan enää tuntisi häntä. Voihan olla, hän ajatteli, että he eivät olleet koskaan häntä tunteneetkaan, ei kukaan heistä, sillä jos olisivat, he olisivat tajunneet, millaista tämä hänelle olisi.

Pastori Flood järjestää Eilisille iltaopintoja, ja Eilis ryhtyy opiskelemaan määrätietoisesti. Päivät ovat täynnä puuhaa, eikä hän ehdi enää ikävöidä. Seurakunnan järjestämissä tansseissa Eilis tapaa Tonyn, ja he alkavat seurustella. Tony on ihastuneempi Eilisiin kuin toisinpäin, mutta Eilis pitää kovasti Tonysta ja hänen perheestään. Hullaantumisen sijasta Eilis kiintyy Tonyyn vähitellen ja oppii arvostamaan tätä viikko viikolta enemmän. Sitten tilanne kotona muuttuu ja Eilista pyydetään kotiin. Eilis lähtee, mutta lupaa palata Tonyn luokse.

Enniscorthyyn palaava Eilis ei ole enää se tyttö joka sieltä lähti. Kotikylässä ihmiset eivät tunne sitä Eilista joka hänestä on tullut. He näkevät vain, että hänestä on tullut kaunis, tyylikäs ja itsevarma, aivan kuin Rose. Eilisille tarjotaan työpaikkaa ja uusi sulhasehdokaskin alkaa piirittää häntä. Jääminen houkuttaa. Eilis ei saa kerrottua Tonysta kenellekään, ja paluu Brooklyniin tuntuu aina vain kaukaisemmalta ajatukselta. Mutta mitään ei voi jättää taakseen – ei kokonaan.

Sillä hetkellä kun Nancy ja George astelivat kirkon käytävää rinnatusten, hän olisi tehnyt mitä vain jos olisi voinut liittyä suloisen varmuuden ja viattomuuden puolelle tietäen, että voisi aloittaa elämän tuntematta tehneensä typeriä ja loukkaavia tekoja. Ihan sama mitä hän päätti, hän ajatteli, hän ei voisi mitenkään välttyä kantamasta seurauksia siitä, mitä oli tehnyt, tai siitä mitä saattaisi nyt tehdä.

Brooklyn on konstailematta ja äärimmäisen taitavasti kerrottu historiallinen romaani. Pidättyväinen, ylpeä ja kiltti Eilis on psykologisesti tarkka ja uskottava hahmo, jonka valintojen vaikeus on kuin oikeasta elämästä. Ratkaisut eivät aina ole helppoja, ja sattumallakin on usein sijansa.