Marja Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Kirjeitä kiven alle / Marja Leena Virtanen. Tammi 2011. 267 s. ISBN: 978-951-31-6276-4 (sid.).

Marja Leena Virtasen toinen romaani on tarina evakkoon joutuvasta karjalaisesta suvusta, kertojina ovat suvun naiset kolmessa polvessa: Mar, Siviä ja Marketta. Heistä Marketta on sodan aikana Karjalassa kuollut vauva, jolle myöhemmin syntyy nimen perivä pikkusisko. Eloon jäävään Markettaan kertoja viittaa nimellä Toinen. Erikoinen kertojaratkaisu, mutta eläkkeelle jäätyään kirjailijaksi ryhtynyt Virtanen on taitava ja varmaotteinen kirjoittaja, joka saa kuolleetkin puhumaan varsin luontevasti.

Ohkaisen aivinan takana silmät jäätyivät ensimmäiseksi. Kun lautamies Roininen tuli illalla tuomaan kamalan ilmoituksensa, pimeyden maailmaan paketoidut silmäni olivat jo kristallinkovat.

Virtasen esikoisromaanissa Aida kertojana oli isoäiti, joka ei ollut herttainen eikä pullantuoksuinen. Myös kakkosen kertojissa vilahtelee raadollisuus. Nämä äidit eivät rakasta tyttäriään. Mar kunnioittaa äitiään, jota hän kutsuu nimellä Työ. Hän ei kuitenkaan ole kummoinen äiti Siviälle, joka puolestaan äitinä jumaloi vain poikiaan, tyttäristä viis. Riikka lunastaa paikkansa osaamalla ja tekemällä, mutta haaveileva ja kuriton Toinen jää vaille hyväksyntää. Sekä Siviä että Toinen ovat isän tyttöjä – tässä kirjassa miehet ovat rakkauden kohteita ja lämmön antajia, vaikka sivuhenkilöiksi jäävätkin.

Toinen kirjoittaa kirjeitä Marketalle, suvun mukana vaiettuna salaisuutena kulkevalle pienelle haamulle. Kuollut vauva on näkijä ja tietäjä, välittäjähahmo kahden maailman välillä. Salaisuuksia suvussa on enemmänkin, paljon puhumatonta, joka puhumattomana vain kasvaa ja vaikuttaa kaikkeen. Juuri tätä puhumatonta herkkä Toinen oireilee, sitä hän pakenee ensin kirjojen maailmaan ja ylioppilaaksi päästyään pois kotoa, omaan elämäänsä.

Onko näkynyt Maria? Pieninaamaista synkkää ihmistä, joka kaiken aikaa neuloo ja jonka rimppakintuissa on mustat villasukat reisiin nauhalla sidottuina? Joka mumisee itsekseen syntipuheitaan, tuikkii teräviä silmäyksiä, ei vahingossakaan naura. Hän on tullut sinne, lähtenyt täältä ennen kuin ehdin vähääkään tutustua. Hänen puheistaan jäi jomottamaan epäilys piilikö niiden takana enemmän, jotakin tietoa jota hän pimitti ja tarjosi yhtaikaa.

Vanhan Marin kertojanääni tuo mieleen Rimmisen Irman ja Hotakaisen Salmen, vaikka Kirjeitä kiven alle on muuten aivan omanlaisensa – historiallinen sukutarina vahvistettuna ripauksella maagista realismia. Se on myös sanojen juhlaa: nautin siitä oivaltavuudesta, jolla kirjailija pyörittää suomeaan ja karjalaansa henkilöhahmosta ja rekisteristä toiseen. Kaunista, huolellista ja harkittua työtä, lukija saa tietää juuri sopivasti muttei liikaa. Joidenkin tapahtumien käsittely jää melkein pelkkään toteamukseen, esimerkkinä traaginen ”Brokeback Mountain” karjalaiseen tapaan, taustanaan tyrskyävä Laatokka. Mutta sen tiesi tulevan, ja jännite säilyi juuri oikeaan hetkeen.

Kriitikot ja palkintoraatilaiset eivät oikein ole Virtasta vielä löytäneet, mutta nyt olisi aika.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kotimainen proosa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s