Lisää sarjakuvia

Esittelen muutaman viime vuosina ilmestyneen sarjakuvaromaanin samassa artikkelissa. Teokset ovat keskenään hyvin erilaisia mutta tutustumisen arvoisia.

Kati Närhen kirjassa Saniaislehdon salaisuudet (WSOY 2010) orpotyttö Agnes selvittelee suvun salaisuuksia. Tomera Agnes ei ole kovin perinteinen tyttö, mutta maailma jossa hän elää on perinteinen luokkayhteiskunta. Agnes asuu mummon kanssa, hänen vanhempansa ovat kuolleet Pariisin katakombeja tutkiessaan. Kuolemassa tuntuu olevan jotakin hämärää, siitä ei juuri puhuta.

Kirja koostuu luvuista, joista jotkut vievät pääjuonta eteenpäin, toiset ovat pelkkiä rönsyjä. Rönsytkin kertovat Agnesin tarinaa, vaikka tauottavat sukusalaisuuksien selvittämistä. Närhi on luonut Agnesista omannäköisensä nykerönenän. Kuvitus on sinimustavalkoista, harvat väriläiskät erottuvat joukosta. Myös huumori on mustanpuhuvaa. Närhi vie lukijansa hieman goottisävyiseen salaisuuksien maailmaan.

Li Kunwun Isän aika (WSOY 2011) on Minun Kiinani -trilogian avausosa. Länsimaisesta näkökulmasta se on hämmentävä kertomus Pikku Lin elämästä Maon aikana. Vaikka isä on puolueen kaaderi, Li ei vielä puolivuotiaana osaa sanoa ”eläköön Mao 10 000 vuotta”. Monenmoiseen hän silti myöhemmin Mao-kultin innoittamana taipuu. Niin suuri harppaus kuin kulttuurivallankumouskin nähdään kiinalaisen pojan silmin. Li haluaa liittyä punakaartiin ja vallankumouksen joukkoihin, olla osa puhdistuksia. Myöhemmin hänestä tulee sotilas ja propagandapiirtäjä. Isän aika päättyy hämmentävään tietoon Maon kuolemasta. Miten käy Lin ja muiden, kun Mao ei enää kerro, mitä pitää tehdä?

Mustavalkoinen piirrosjälki sopii tarinan henkeen. Lukujen alkuun on sijoitettu myös valokuvia pikku Listä, mikä lisää dokumentaarisuuden vaikutelmaa.

Tekijöiden Catel & Bocquet sarjakuvaromaani Kiki – Montparnassen kuningatar (Arktinen Banaani 2009) on elämäkerrallinen teos naisesta nimeltä Alice Prin (1901–1953). Köyhän lapsuuden maaseudulla eläneestä Kikista tuli Pariisissa suosittu malli ja muusa, tanssija, kapakkalaulaja, näyttelijä, kuvataiteilija. Hänen on väitetty olevan myös ensimmäisiä todella itsenäisiä naisia. Kiki tunsi Pariisin taidemaailmassa kaikki, hänellä oli monia rakastajia ja pitempi suhde Man Rayn kanssa.

Kuvitus on kokonaan mustavalkoinen ja piirrostyyli viehättää. Piirtäjä on jaksanut luoda Kikille valtavan määrän erilaisia ilmeitä. Myös Kikin muuttuminen vuosien myötä on taidokkaasti kuvattu. Loppuun on sijoitettu kronologia ja henkilöhistoriat. Perusteellinen teos on kaikki palkintonsa ansainnut.

Espanjalaisen Paco Rocan Ryppyjä (WSOY 2010) on vaikuttava sarjakuvateos, hauska, surullinen ja liikuttava. Se kertoo pankinjohtajana toimineen Emilion sairastumisesta Alzheimerin tautiin. Lapset kyllästyvät hoitamaan vaaria ja toimittavat hänet vanhainkotiin, jossa Emilio tutustuu energiseen Migueliin ja moneen muuhun vanhukseen. Laitoksessa päivät sujuvat saman kaavan mukaan, enimmäkseen vanhukset vain torkkuvat tv:n ääressä. Jotkut kaipaavat kotiin, jotkut elävät menneessä. Nykytodellisuus alkaa muistisairaalta kadota ensimmäisenä, mutta muistot pitkän elämän varrelta eivät heti häviä.

Alakerran vanhukset kykenevät vielä huolehtimaan itsestään; yläkertaan siirretään ne, jotka eivät enää omin neuvoin selviä. Yläkertaan joutuminen pelottaa. Sinne muistisairautta poteva kuitenkin joutuu ennemmin tai myöhemmin. Miellyttävän selkeästi värikuvitettu ja inhimillistä lämpöä hehkuva teos kuvaa Emilion yrityksiä pitää kiinni arvokkuudestaan sairauden edetessä.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Sarjakuvat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s