Mary Shelley: Frankenstein

Frankenstein / Mary Shelley ; suomentanut Paavo Lehtonen. 332 s. ISBN: 978-951-1-23031-1 (sid.).  Alkuteos: Frankenstein, or, the modern Prometheus, 1818.

Vuonna 1818 ilmestynyt Frankenstein oli Mary Shelleyn (1797–1851) esikoisteos. Tarina sai alkunsa Genevejärven rannalla, jossa Shelley, hänen tuleva miehensä Percy Bysshe Shelley ja lordi Byron päättivät kirjoittaa kauhutarinoita. Nuoresta iästään huolimatta Shelley oli kokenut raskaita menetyksiä: surusta ja kuolemasta kirjoittaessaan hän tiesi mistä puhui.

Frankenstein on taitavasti rakennettu, sisäkkäisistä tarinoista muodostuva kirjeromaani. Tarinaa kehystävät Robert Waltonin kirjeet sisarelleen Margaretille. Walton on lähdössä tutkimusretkelle napaseudulle ja varustaa laivan miehistöineen siihen tarkoitukseen. Keskellä Jäämerta hän pelastaa jäälautalta heikkokuntoisen paroni Victor Frankensteinin. Mies toipuu ja alkaa kertoa tarinaansa Waltonille. Frankensteinin tarinan sisällä on edelleen hänen luomansa olennon kertomus.

Geneveläinen Frankenstein syntyi kultalusikka suussa. Hän lähti opiskelemaan Ingolstadtiin, jossa innokas tiedemiehen alku pian keksi, miten voisi luoda elävän olennon. Hän ryhtyi toimeen maanisella vimmalla ja löi laimin kaiken muun. Työ kesti monta raskasta vuotta, mutta lopulta hänen luomansa olento heräsi eloon. Olento oli valtavan iso ja hirviömäisen ruma rohjo, joka onneksi ymmärsi häipyä. Frankenstein ei sietänyt nähdä rumilusta silmissään. Hän sairastui ja makasi sairaana pitkään.

Luomistyönsä vuoksi Frankenstein menetti lopulta kaiken mitä oli elämässään rakastanut. Hänen luomansa hirviö ei ollut syntyjään paha, mutta on vaikea rakastaa ihmisiä, joissa herättää pelkkää kauhua ja vihaa. Hirviö pyysi Frankensteinia luomaan parikseen naispuolisen olennon, joka olisi yhtä kammottava kuin hänkin. Frankenstein tunsi ensin, että hänen olisi pakko suostua, mutta muutti sitten mieltään ja tuhosi aikaansaannoksensa. Samalla hän vei hirviöltä kaiken toivon. Enää hirviö ei halunnut muuta kuin kostaa.

Victor Frankenstein on ääripäiden ihminen, joka rakastaa perhettään hellästi, mutta inhoaa ja vihaa luomaansa olentoa sydämensä pohjasta. Luojana Frankenstein on luokattoman kehno: hänelle ei tule mieleenkään yrittää tehdä luomansa olennon elämästä siedettävää – ei ennen luomista eikä sen jälkeen. Onhan hirviö jo tappanut hänen perheensä jäsenen siinä vaiheessa, kun tulee kertomaan tarinansa Frankensteinille ja pyytämään tältä armoa, mutta silti toivoin myötätunnon pilkahdusta onnetonta otusta kohtaan. Frankenstein tuntee kyllä vastuunsa perhettään kohtaan, hän ajattelee jopa koko maailman suojelemista hirviöltä, mutta luomalleen olennolle hän ei tunne olevansa mitään velkaa. Kaikki voisi olla toisin, jos Frankenstein kykenisi voittamaan vihansa ja vastenmielisyytensä. Tai jos hirviö kykenisi ohittamaan inhimillisen tarpeensa tulla hyväksytyksi – mutta voiko sellaistakaan odottaa?

Frankenstein oli ensimmäinen hullu tiedemies ja sai pian seuraajia. Hän omisti aikansa tieteelliselle kokeelle ajattelematta seurauksia. Liiallinen hybris ja luonnon järjestykseen puuttuminen kuitenkin kostautuvat.

Hyvästi, Walton! Tavoittele tyyntä onnea ja vältä kunnianhimoisia suunnitelmia, vaikka kyseessä olisi vain viattoman tuntuinen ansioituminen tieteen tai keksintöjen alalla. Mutta miksi minä sanon tämän? Minä olen itse pettynyt toiveissani, mutta joku toinen saattaa onnistua.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Käännösproosa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s